KKO 1940 II 58. Annettu 29.2.1940. Talollisenvaimo Anna Vaalivirta toisella sekä kirjaltajanleski Amanda Salakari ja hänen poikansa työmiehet Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakari toisella puolen vuoroin muutoksenhakijoina;. velkomus; holhouslautakunnan lupaa tosin ei ollut hankittu vastaajain holhoojan vastaajain ollessa alaikäisinä heidän puolestaan velkakirjoja vastaan saamien lainojen ottamiseen, mutta koska alioikeuden vahvistaessaan kiinnitykset vastaajain omistamaan kiinteistöön velkakirjojen sisällysten maksamisesta oli katsottava ylimpänä holhousviranomaisena antaneen luvan lainojen ottamiseen, niin vastaajat on velvoitettu maksamaan lainat. Anna Vaalivirta oli Veli Jukka Salakarille 7/3 1938 ja Kyösti Olavi Salakarille seuraavana päivänä tiedoksiannetun haasteen pohjalta Helsingin RO:ssa lausunut, että Amanda Salakari oli omasta puolestaan sekä 1/2 1909 syntyneen Veli Jukka Salakarin ja 12/9 1911 syntyneen Kyösti Olavi Salakarin holhoojana 15/2 1921, 27/9 1926 ja 5/2 1927 tunnustanut haltijalle asetetut 3,000, 25,000 ja 14,000 markan määräiset velkakirjat joiden maksamisen vakuudeksi oli 17/2 1921, 11/10 1926 Ja 12/10 1927 vahvistettu kiinnitykset heidän yhteisesti omistamaansa I 261 nimiseen tilaan R.N:o 1²⁹ Helsingin pitäjän Staffansbyn kylässä; ja kun Amanda Salakari oli saamaansa vastiketta vastaan luovuttanut nuo velkakirjat Kauppayhtymä Oy:lle ia Anna Vaalivirta ostanut ne muun omaisuuden ohella 5/12 1936 toimitetussa yhtiön konkurssihuutokaupassa 200 markan hinnasta, hänen jo sitä ennen saatuaan ne yhtiöltä velan panttina hallintaansa, ja vaikkakaan kiinnityksiä ei ollut uudistettu sekä niiden tuottamat panttioikeudet siis olivat vanhentuneet, niin koska Kauppayhtymä Oy oli valvonut velkakirjoihin perustuvat saamisoikeutensa Amanda Salakarin 23/2 1928 alkaneessa konkurssissa ja Amanda Salakari, jolta muulloinkin oli vaadittu maksusuoritusta, oli konkurssissa seuranneen maaliskuun 8 p:nä tekemällään velallisenvalalla vahvistanut velkansa yhtiölle, Anna Vaalivirta oli vaatinut Amanda, Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakarin velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan velkakirjojen mainitut sisällykset korkoineen laskettuna 3,000 markalle 6 prosentin ja 25,000 markalle 10 prosentin mukaan syyskuun 27 p:stä 1926 sekä 14,000 markalle 10 prosentin mukaan helmikuun 5 p:stä 1927, niistä kuitenkin vähentäen sanotusta kiinteistöstä saadut ja 1/1 1937 maksetuiksi luettavat vuokratulot 3,165 markkaa 50 penniä. Asiasta kuultuina Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakari olivat huomauttaneet ettei syyskuun 27 p:lle 1926 päivättyä 25,000 markan määräista velkakirjaa ollut heidän puolestaan allekirjoitettu ja ettei mikään velkakirjoista ollut heitä sitova, koskei niissä mainittujen velkain ottamiseen ollut heidän puolestaan heidän silloin ollessa alaikäisiä hankittu holhouslautakunnan lupaa ja koskeivät velkakirjat, jotka oli asetettu maksettaviksi 3 kuukauden kuluessa irtisanomisesta, olleet erääntyneet maksettaviksi, irtisanomista kun ei ollut tapahtunut, ja velat muutoinkin olivat 10 vuoden vanhentumisajan johdosta rauenneet, Amanda, Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakari olivat vastustaneet kannetta. RO p. 27/10 1938 lausui selvitetyksi, että Amanda Salakari oli puheena olevissa 3 velkakirjassa sitoutunut 3 kuukauden kuluttua irtisanomisesta lukien maksamaan velkakirjan haltijalle, 15/2 1921 päivätyssä velkakirjassa omasta ja lastensa puolesta 3,000 markkaa 6 prosentin korkoineen, 27/9 1926 päivätyssä velkakirjassa 25,000 markkaa 10 prosentin korkoineen ja helmikuun 5 p:lle 1927 päivätyssä velkakirjassa omasta ja lastensa puolesta 14,000 markkaa samoin 10 prosentin korkoineen, mutta sitä vastoin jääneen näyttämättä, että asianomainen holhouslautakunta olisi kolhunalaisten Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakarin puolesta antanut luvan 15/2 1921 ja 5/2 1927 päivättyjä velkakirjoja vastaan annettujen lainojen ottamiseen tai että nämä täysi-ikäisiksi tultuaan olisivat sitoutuneet niistä vastaamaan. Sen vuoksi RO hylkäsi Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakariin kohdistetun kanteen, mutta velvoitti Amanda Salakarin, joka luovutettuaan omaisuutensa konkurssiin 8/3 1928 oli vannonut muun muassa puheenalaiset velkansa käsittäneen pesäluettelon oikeaksi sekä siten ja muillakin toimenpiteillään keskeyttäen konkurssin johdosta erääntyneiden velkojensa vanhentumisen, velkakirjoja vastaan suorittamaan Anna Vaalivirralle 42,000 markkaa 6 prosentin korkoineen 3,000 markalle syyskuun 27 p:stä 1926 ja 10 prosentin korkoineen 25,000 markalle viimeksimainitusta päivästä ja 14,000 markalle helmikuun 5 p:stä 1927, siitä kuitenkin vähentäen 1/1 1937 maksetuiksi myönnetyt 3,165 markkaa 50 penniä, ja korvaamaan Anna Vaalivirran oikeudenkäyntikulut. Turun HO, jonka tutkittavaksi Anna Vaalivirta oli saattanut jutun, t. 2/6 1939: koska KO:n vahvistaessaan edellämainitut kiinnitykset Amanda, Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakarin omistamaan kiinteistöön Amanda Salakarin omasta ja sanottujen poikainsa puolesta antamien 3 puheena olevan haltijavelkakirjan sisällysten maksamisesta oli katsottava ylimpänä holhousviranomaisena antaneen luvan kysymyksessä olevien lainojen ottamiseen Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakarin puolesta, mutta velkakirjat eivät sisältäneet yhteisvastuullista maksuvelvollisuutta, HO näillä sekä velkojen erääntymiseen ja vanhentumiseen nähden RO:n mainitsemilla perusteilla velvoitti Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakarin velkakirjoihin merkittäviä maksutodistuksia vastaan suorittamaan Anna Vaalivirralle kolmanneksen RO:n tuomitsemasta määrästä eli kummankin 14,000 markkaa RO:n päätöksessä mainittujen perusteiden mukaan laskettavine korkoineen, siitä kuitenkin vähentäen kummankin kohdalta kolmanneksen 1/1 1937 maksetuksi myönnetystä määrästä eli 1,055 markkaa 16 penniä, sekä yhteisvastuullisesti Amanda Salakarin kanssa korvaamaan tämän maksettavaksi määrätyn oikeudenkäyntikulujen korvauksen. KKO (oikeusneuvokset Andersin, Idestam, Gylling ja Heinonkoski) t: sen ohessa että Amanda Salakarin muutoksenhakemus jätettiin tutkimatta, koska hän oli tyytynyt RO:n päätökseen, KKO katsoi, ettei Anna Vaalivirta eivätkä myöskään Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakari olleet esittäneet syytä muuttaa HO:n tuomiota, joka siis jäi pysyväksi. (Oikeusneuvos Laurila: Olen muutoin samaa mieltä kuin KKO:n enemmistö paitsi että, koska Veli Jukka ja Kyösti Olavi Salakari ovat vastuussa puheena olevista veloista vain samassa suhteessa kuin heillä on osuutta isänsä jälkeensä jättämään kuolinpesään velvoitan heidät kummankin suorittamaan Anna Vaalivirralle vain neljänneksen sanotuista veloista eli 10,500 markkaa HO:n tuomiossa mainittuine korkoineen ja vähentäen kummankin kohdalta neljänneksen 1/1 1937 maksetuksi myönnetystä määrästä eli 791 markkaa 37 penniä.)