3) edellä mainitussa huoneistossa N:o 24 olevan koti-irtaimiston. Koska siitä, että PS, jolla jo ennen lahjoituksen tekemistä ainakin vuonna 1950 oli ollut perusteltua aihetta olettaa joutuvansa syytteeseen ja korvausvelvolliseksi puolustusministeriön korvauslautakunnan esittelijänä ja jäsenenä ollessaan tekemiensä väärinkäytösten johdosta, oli välittömästi lahjoituksen tapahduttua ottanut lahjakirjan ja lahjoitetut osakkeet haltuunsa sekä pidättänyt huoneistoihin elinaikaisen hallintaoikeuden, joka tosiasiallisesti käsitti myös lahjoitetun koti-irtaimiston hallinnan, ja laiminlyönyt ilmoittaa puolustusministeriölle sanotun vuokraoikeuden siirrosta vuokrasopimuksen edellyttämällä tavalla, sekä siitä, että S:n puolisoiden ennen avioliittonsa solmimista tekemä Viipurin RO:n pöytäkirjaan 9/2 1935 otettu avioehtosopimus jo turvasi RS:n perintöoikeuden kaikkeen PS:n omaisuuteen, minkä oikeuden turvaamiseksi lahjoituksen oli ilmoitettu tapahtuneen, kuin myös muista jutussa ilmenneistä seikoista voitiin päätellä, että PS oli hankkiakseen itselleen aineellista etua tehnyt tuon lahjakirjaksi merkityn asiakirjan tarkoittamatta luovuttaa omistusoikeutta siinä ilmoitettuun omaisuuteen ja siten lahjan varjolla kavaltanut velkojiltaan sanotussa asiakirjassa mainitun heille luovutettavan omaisuuden, oli tuota asiakirjaa rikoslain 39 luvun 1 §:n 1 kohdan ja konkurssisäännön 46 §:n a) kohdan mukaan pidettävä mitättömänä ja kerrottu omaisuus korkoineen ja tuottoineen katsottava konkurssipesään kuuluvaksi. Siihen katsoen, että RS tai hänen uskottu miehensä eivät olleet saaneet haltuunsa lahjakirjassa RS:lle luvattua omaisuutta, ja kun näin ollen asiakirjassa tarkoitettua lahjoitusta ei voitu katsoa täytetyksi vaan sitä oli pidettävä lahjanlupauksena, sanottu lahjoitustoimi tälläkin perusteella oli pätemätön PS:n velkojia kohtaan, jota paitsi se, kun lahjanlupauksen sisältävää asiakirjaakaan ei ollut annettu RS:lle tai hänen uskotulle miehelleen vaan asiakirja oli jäänyt PS:n haltuun, oli tämänkin seikan johdosta vaikutukseton. Kerrotun lahjan perusteella oli Helsingin kaupungin veropiirin perintöverolautakunta 15/10 1951 pannut RS:n maksettavaksi 495 500 markan suuruisen lahjaveron, josta oli 15/1 1952 maksettu 495 000 markkaa. Valituksen johdosta vero oli alennettu 442 230 markaksi ja RS oli oikeutettu saamaan takaisin liikaa suoritettu määrä korkoineen. Kun tosiasiassa vero kokonaisuudessaan oli lahjan mitättömyyden vuoksi perusteeton ja konkurssipesä aikoi vastaisuudessa hakea veroa takaisin maksettavaksi eikä RS:lla voinut olla sanotun, PS:n varoista maksetun veron palautukseen ja tämän palautuksen korkoon parempaa oikeutta kuin itse lahjaan, oli myös sekä jo myönnettyjen että vast'edes ehkä myönnettävien lahjaveron palautusten korkoineen katsottava kuuluvan PS:n konkurssipesään. Kerrotuilla perusteilla Kurvinen mainitussa toimessaan oli vaatinut, että puheena oleva lahjakirjaksi ilmoitettu asiakirja julistettaisiin mitättömäksi sekä että asiakirjassa tarkoitettu omaisuus ynnä siitä maksetusta lahjaverosta saadut ja vastaisuudessa saatavat veronpalautukset julistettaisiin konkurssipesään kuuluviksi. LN:n sekä P ja MS:n vastustettua kannetta RO, jossa asianosaiset olivat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, p. 23/2 1955 lausui selvitetyksi, että S:n puolisot olivat edellä mainitulla marraskuun lopussa 1950 tekemällään lahjakirjalla, jonka lahjansaajaksi ilmoitetun RS:n puolesta oli allekirjoittanut hänelle määrätty uskottu mies varatuomari C, luovuttaneet RS:lle kanteessa tarkoitetun omaisuuden. Koska lahjakirjassa mainitut asunto-osakkeet ja lahjakirjakin olivat jääneet PS:n haltuun ja PS:n, joka sitä paitsi oli lahjakirjassa pidättänyt itselleen elinajakseen hallintaoikeuden molempiin kysymyksessä oleviin huoneistoihin tuottoineen ja siten myös tosiasiallisesti koti-irtaimistoon, oli katsottava tehneen lahjoituksen saavuttaakseen itselleen sekä M ja RS:lle aineellista etua ja sanotulla toimellaan lahjan varjolla kavaltaneen velkojiltaan heille luovutettavaa omaisuutta, RO, joka mainittuna 23/2 1955 julistamallaan päätöksellä oli tuominnut PS:n rangaistukseen kerrotuin tavoin tapahtuneesta petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta, huomioon ottaen, että asunto-osakkeet ja puolustusministeriöltä vuokratun alueen vuokraoikeus alueella olevine kesämajoineen jutussa esitetyn selvityksen mukaan olivat olleet PS:n omaisuutta, hyläten kanteen muilta osilta, konkurssisäännön 46 §:n a) kohdan nojalla julisti asunto-osakkeet ja kesämajan vuokraoikeuksineen sekä lahjakirjalla luovutetun koti-irtaimiston, mikäli irtaimisto ei ollut ollut MS:n yksityistä omaisuutta, kuin myös lahjoitetusta omaisuudesta maksetun lahjaveron palautuksen muulta paitsi MS:n yksityisen omaisuuden osalta PS:n konkurssipesään kuuluvaksi sekä velvoitti PS:n korvaamaan konkurssipesän ja jutussa kantajana myös olleen Uudenmaan lääninhallituksen yhteiset oikeudenkäyntikulut 20 000 markalla. -- KK toiselta sekä LN ja S:n aviopuolisot toiselta puolen hakivat muutosta Helsingin HO:ssa. HO, jätettyään 29/6 1955 antamallaan päätöksellä pysyväksi RO:n edellä mainitun, edellisen helmikuun 23 päivänä julistaman päätöksen, jolla PS oli tuomittu rangaistukseen petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta, ja KKO:n 16/9 1955 antamallaan päätöksellä hylättyä PS:n anomuksen saada hakea muutosta äsken mainittuun HO: n päätökseen, jätti 27/1 1956 antamallaan tuomiolla asian RO:n päätöksen varaan. KK toimitsijamiehen ja LN uskotunmiehen toimessaan sekä P ja MS anoivat, että heille myönnettäisiin lupa hakea muutosta HO:n tuomioon, sekä sisällyttivät muutoksenhakulupa-anomuksiinsa muutoksenhakemuksensa. KKO (oikeusneuvokset Ebeling, Brunou, Numminen ja Laakso) t. suostui muutoksenhakulupa-anomuksiin ja tutki jutun; ja koskei voitu katsoa, että RS tehtäväksi ilmoitetussa lahjoituksessa edustamaan määrätty uskottu mies varatuomari C olisi siinä tilaisuudessa, jossa lahjoituksen oli väitetty tapahtuneen, saanut haltuunsa lahjakirjassa mainitut osakkeet ja vuokrasopimuksen, joihin silloin ei ollut tehty merkintää niiden siirtymisestä RS:n nimiin, tai muun lahjoitettavaksi tarkoitetun, kesämaja- ja koti-irtaimiston kohdalta yksilöimättä jätetyn omaisuuden enempää kuin itse lahjakirjaakaan, eikä lahjoitusta näin ollen saatettu pitää täytettynä, sen vuoksi ja kun ei ollut näytetty, että osa kysymyksessä olevasta omaisuudesta olisi kuulunut MS:lle, KKO harkitsi oikeaksi, muuttaen HO:n tuomiota, 31/7 1947 annetun lahjanlupauslain 1 §:n 2 momentin, 2 §:n ja 3 §:n 1 momentin nojalla julistaa usein mainitussa lahjakirjassa tarkoitetun lahjoituksen PS:n velkojia kohtaan pätemättömäksi sekä kaiken sanotussa lahjakirjassa mainitun omaisuuden kuin myös siitä maksetusta lahjaverosta myönnetyt ja vastedes ehkä myönnettävät veronpalautukset PS:n konkurssipesään kuuluviksi ynnä velvoittaa LN:n RS:n varoilla sekä MS:n yhteisvastuullisesti PS:n kanssa osallistumaan RO:en PS:n yksin konkurssipesälle maksettavaksi tuomitseman oikeudenkäyntikulujen korvauksen suorittamiseen. (Oikeusneuvos Sourander lausui: "katson, ettei ole esitetty syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että KKO:n tuomiossa mainitulla perusteella julistan kaiken puheena olevassa lahjakirjassa tarkoitetun omaisuuden kuin myös siitä maksetusta lahjaverosta saadut ja vast'edes mahdollisesti saatavat veronpalautukset PS:n konkurssipesään kuuluvaksi. LN:lle ja MS:lle määrätyn oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuuden osalta olen KKO:n kannalla.")