KKO 1982 II 181. Annettu 10.12.1982.

Holhoojalla oli oikeus tehdä holhottia sitova sopimus, jolla holhotin ilmoitettiin vastiketta vastaan luopuvan isänsä jälkeen tulevasta perinnöstä. (PK 17:1, 2)

Holhoojan antama sitoumus, ettei holhotille vaadita hänen isänsä sukunimeä, ei estä holhottia täysi-ikäiseksi tultuaan IsyysLVL 3 §:n 2 mom:n mukaisesti muuttamasta sukunimeään isän sukunimeksi (1216; S 81/422)

L:n alaikäisen C:n uskottuna miehenä C:n isää A:ta ja äitiä B:tä vastaan ajamasta kanteesta Tyrvään KO p. 31.1.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A ja B, viimeksi mainittu alaikäisen C:n holhoojana olivat 25.7.1978 tehdyllä kirjallisella sopimuksella sopineet muun muassa siitä, että A suorittaa C:lle ennakkoperintönä 30 000 markkaa silloin kun tämä täyttää 18 vuotta ja ettei C:llä ole sen jälkeen mitään vaatimuksia A:lta tai hänen kuolinpesältään ja C tunnustaa samalla saaneensa myös lakiosansa ja ilmoittaa, ettei tule vaatimaan itselleen isänsä sukunimeä A.

Sopimus käsitti kuitenkin sopimuksen elossa olevan A:n jäämistöstä, joten sopimusta oli perintökaaren 17 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla pidettävä. pätemättömänä. B:llä alaikäisen lapsensa C:n holhoojana ei ollut muutoinkaan ollut oikeutta tehdä lapsen puolesta sopimusta lapselle A:n jälkeen tulevasta perinnöstä ja lakiosasta tai isyyslain voimaanpanosta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin säännökset huomioonottaen lapsen sukunimestä. Sen vuoksi KO oli julistanut puheena olevan sopimuksen mitättömäksi siltä osin kuin siinä oli sovittu C:lle A:n jälkeen tulevasta perinnöstä ja lakiosasta ja C:n oikeudesta käyttää isänsä sukunimeä A.

Turun HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, t.13.3.1981 oli jättänyt asian perintökaaren 17 luvun 1 §:n ja isyyslain voimaanpanosta annetun lain 3 §:n 2 momentin nojalla KO:n päätöksen varaan.

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja täysi-ikäiseksi tullut C antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KKO (oikeusneuvokset Salervo, Manner, Nybergh ja Hiltunen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Roos) t. tutki jutun. Kanteenalaisessa sopimuskirjassa B oli 6.9.1963 syntyneen tyttärensä C:n holhoojana ilmoittanut A:lle heidän yhteisen tyttärensä vastiketta vastaan luopuvan tälle isänsä jälkeen tulevasta perinnöstä. Sanottua sopimusta oli siten pidettävä perintökaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisena sallittuna perintösopimuksena. Holhoojana B:llä oli ollut oikeus sopia A:n kanssa kerrotusta perinnöstä luopumisesta. 25.7.1978 tehdyn sopimuksen mukaan C:lle vasta 6.9.1981 maksettava 30000 markan ennakkoperintö ei kuitenkaan ollut kohtuullinen korvaus hänen lakiosastaan. Mainitun lainkohdan nojalla C:llä oli siten tuon sopimuksen jälkeenkin oikeus saada lakiosansa.

B:n holhoojana antama sitoumus, ettei C:lle vaadita hänen isänsä sukunimeä A:ta, ei estänyt C:tä, jonka sukunimeksi oli äidin ilmoituksen mukaan 27.3.1981 muutettu A, täysi-ikäiseksi tultuaan itse päättämästä sukunimestään eikä siten myöskään isyyslain voimaanpanosta annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaisesti pitämästä A:n sukunimeä.