8 luku. Menettelysäännöksiä

Tämän luvun säännökset koskevat oikeudenkäyntimenettelyä asioissa, joissa on kysymys toimintakelpoisuuden rajoittamisesta tai edunvalvojan määräämisestä. Säännöksiä on soveltuvin osin noudatettava myös asioissa, jotka koskevat toimintakelpoisuuden rajoituksen kumoamista tai sen muuttamista, edunvalvojan vapauttamista tehtävästään tai edunvalvojan tehtävän muuttamista. Säännöksiä on sovellettava riippumatta siitä, tuleeko edunvalvojan vapauttaminen tehtävästään ajankohtaiseksi edunvalvonnan tarpeettomuuden vuoksi vaiko sen tähden, että edunvalvoja on tehtäväänsä sopimaton tai kykenemätön.

Sikäli kuin tämän luvun säännöksistä ei muuta johdu, tulevat sovellettaviksi myös hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetun lain (307/86) ja oikeudenkäymiskaaren säännökset.

63 §. Säännöksessä on annettu oikeusohje edunvalvojan määräämistä sekä toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevan asian vireillepanotavasta. Asia pannaan sen mukaan vireille hakemuksella.

Voimassa olevan holhoushain mukaan uskotun miehen määräämistä koskeva asia pannaan vireille hakemuksella. Holhottavaksi julistamista koskeva asia sitä vastoin pannaan vireille hakemuksella ainoastaan, jos hakija itse pyytää, että hänet julistettaisiin holhottavaksi. Muussa tapauksessa holhottavaksi julistamista koskeva asia on pantava vireille kanteella. Tämän kahtiajaon säilyttämistä ei ole pidetty aiheellisena. Puheena olevissa asioissa ei muodostu sellaista kahden asianosaisen välistä vastakkaisuutta, mikä tekisi perustelluksi kanteella tapahtuvan vireillepanon. Toimenpiteen kohteeksi joutuvan henkilön oikeusturvan ei myöskään ole katsottava vaativan kanteella tapahtuvaa vireillepanoa. Haasteaikaa koskevat oikeudenkäymiskaaren 11 luvun säännökset saattaisivat yksittäistapauksessa muodostua jopa esteeksi tehokkaalle edunvalvonnalle. Näistä syistä esitetään, että asia pantaisiin kaikissa tapauksissa vireille hakemuksella.

Vireillepanotavasta on seurauksena, että puheena oleviin asioihin sovellettaisiin hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetun lain säännöksiä. Kysymys alioikeuden kokoonpanosta asiaa käsiteltäessä olisi siten ratkaistava mainitun lain 3, 4 ja 5 §:ien nojalla. Jäljempänä selostettavista, asiaan osallisten kuulemista koskevista säännöksistä johtuu, että asia olisi tavallisesti käsiteltävä istunnossa.

Toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevan asian ratkaiseminen vaatii yleensä laajaa todistelua. Asia on näin etenkin silloin, kun se, jonka edunvalvonnasta on kysymys, vastustaa määräyksen antamista. Asia on tällöin käsiteltävä täysilukuisen alioikeuden istunnossa.

Ehdotuksen 75 §:stä seuraa, että hakemuksella on pantava vireille myös sellainen asia, joka koskee toimintakelpoisuuden rajoituksen kumoamista, edunvalvojan vapauttamista tehtävästään tai tehtävän muuttamista.

64-66 §:t. Säännösehdotuksissa on annettu oikeusohjeet oikeuspaikasta tässä luvussa tarkoitetuissa asioissa. Varautuminen eri tilanteisiin on edellyttänyt lukuisien oikeuspaikkaa koskevien sääntöjen antamista.

Pääsäännön mukaan asia tutkitaan sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä sillä, jonka etua on valvottava, on kotipaikka. Kotipaikalla tarkoitetaan tässä väestökirialain mukaista kotipaikkaa. Ratkaiseva ajankohta on hakemuksen vireilletulon hetki.

Pääsäännön soveltaminen ei tule kysymykseen silloin, kun edunvalvonta on järjestettävä poissaolevalle. Tämän vuoksi on 64 §:n 2 momenttiin otettu säännös, joka koskee näitä tilanteita. Forumkysymysten sääntelyssä on perittävän jäämistöä koskevat asiat vakiintuneesti pyritty keskittämään yhteen tuomioistuimeen. Tämän mukaisesti esitetään säädettäväksi, että asia, joka koskee edunvalvojan määräämistä valvomaan poissaolevan oikeutta kuolinpesässä, tutkitaan siinä tuomioistuimessa, joka on laillinen tuomioistuin pesää koskevissa asioissa. Oikeuspaikka määräytyy näissä tapauksissa oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n mukaisesti.

Kun edunvalvoja on muutoin määrättävä valvomaan poissaolevan oikeutta, on tarkoituksenmukaista, että asia käsitellään siinä tuomioistuimessa, johon edunvalvojan tehtävillä on kiintein liittymä. Tämän mukaisesti ehdotetaan säädettäväksi, että asia olisi tällöin tutkittava sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa poissaolevalla on omaisuutta tai jossa edunvalvonnan tarve on muutoin ilmennyt.

Ehdotuksen 64 §:n 3 momenttiin on otettu säännös sen varalta, että 1 tai 2 momentissa mainittua forumsäännöstä ei voida soveltaa. Sen mukaan asia olisi tutkittava Helsingin raastuvanoikeudessa silloin, kun sillä, jonka etua on valvottava, ei ole 1 momentissa tarkoitettua kotipaikkaa. Säännös tulee käytännössä sovellettavaksi lähinnä tapauksissa, joissa asianomainen asuu ulkomailla, mutta suomalainen tuomioistuin on silti toimivaltainen tutkimaan asian.

Edellä selostettuja säännöksiä olisi ehdotuksen mukaan kuitenkin noudatettava ainoastaan, kun edunvalvontaa ei ole kirjattu holhousasioiden rekisteriin. Mikäli edunvalvonta on kirjattu, on pidettävä tarkoituksenmukaisena, että kirjaamisesta vastaava tuomioistuin käsittelee edunvalvontaan liittyvät asiat, jotka vaativat tuomioistuimen ratkaisua. Sen tähden ehdotetaan 65 §:ssä säädettäväksi, että asia näissä tapauksissa on tutkittava siinä tuomioistuimessa, jossa edunvalvojan toimi on kirjattu. Tällä tarkoitetaan sitä tuomioistuinta, joka asian vireilletulon hetkellä hoitaa kirjaamistehtävää. Tätä säännöstä on sovellettava aina silloin, kun edunvalvojan toimi on kirjattu.

Poikkeuksen muodostaa tapaus, jossa edunvalvojaa haetaan oikeudenkäyntiä varten. Tässä tapauksessa on pidettävä tarkoituksenmukaisena, että asia voidaan tutkia siinä tuomioistuimessa, jossa oikeudenkäynti on vireillä. Tämän mahdollistava säännös on sijoitettu ehdotuksen 66 §:ään. Säännöksen kirjoittamistavasta käy ilmi, että kysymys on valinnaisesta oikeuspaikasta. Säännös ei aseta estettä sille, että asia, joka koskee edunvalvojan määräämistä oikeudenkäyntiä varten, tutkitaan siinä tuomioistuimessa, joka 64 ja 65 §:n mukaan on laillinen oikeuspaikka edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa.

Ehdotuksen 64-66 §:ssä olevat oikeuspaikkaa koskevat säännökset on tarkoitettu pakottaviksi.

67 §. Säännöksessä on annettu oikeusohjeet siitä, kenellä on puhevalta toimintakelpoisuuden rajoittamista ja edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa.

Säännöksen mukaan asian voi panna vireille ensinnäkin se henkilö, jonka edun valvomisesta on kysymys. Edunvalvojan tehtävät ovat tavallisesti luonteeltaan taloudellisia. Edunvalvojan määrääminen ja toimintakelpoisuuden rajoittaminen merkitsevät kuitenkin sellaista puuttumista asianomaisen henkilökohtaiseen vapauspiiriin, että ne voidaan luonnehtia henkilöä koskeviksi asioiksi. Tästä seuraa OK 12 luvun l §:n mukaan, että asianomainen voi täytettyään 15 vuotta itsenäisesti käyttää puhevaltaansa siinäkin tapauksessa, että hän olisi vajaavaltainen.

Jotta asia saataisiin tarvittaessa aina vireille, on puhevalta asianomaisen itsensä lisäksi annettu lukuisille muille tahoille. Niinpä esitetään säädettäväksi, että myös asianomaisen rintaperillinen, aviopuoliso tai muu läheinen voisivat tehdä hakemuksen. Kysymys siitä, ketä voidaan pitää laissa tarkoitettuna läheisenä, on ratkaistava kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Kysymykseen tulee esimerkiksi henkilö, jonka kanssa asianomainen elää avioliittoon rinnastavassa suhteessa. Pelkkä sukulaisuussuhde ei sitä vastoin riittäisi puhevallan perusteeksi muissa kuin lain nimenomaisesti mainitsemissa tapauksissa.

Asianomaisen itsensä ja edellä mainittujen, asianomaisen perhepiiriin kuuluvien henkilöiden lisäksi on puhevalta annettu holhouslautakunnalle. Säännös vastaa tältä osin voimassa olevaa oikeutta.

Kun on kysymys edunvalvojan määräämisestä alaikäiselle, on puhevalta säännöksen 2 momentissa annettu myös alaikäisen huoltajalle ja sosiaalilautakunnalle. Sitä vastoin alaikäisen vanhempaa ei nimenomaisesti mainita puhevallan omaavien joukossa. Lapselle läheisinä henkilöinä isä ja äiti voivat kuitenkin yleensä saada hakemuksen vireille l momentin nojalla.

Säännöksen 3 momentti koskee poissaolevien edunvalvontaa. Sen mukaan tulee pesänselvittäjän, muun pesän hoitajan tai pesän osakkaan tehdä hakemus tuomioistuimelle, kun edunvalvojaa tarvitaan valvomaan poissaolevan oikeutta kuolinpesässä. Mainitut tahot ovat toisin sanoen paitsi oikeutettuja, myös velvollisia tekemään hakemuksen. Velvollisuuden laiminlyönnistä saattaa olla seurauksena vahingonkorvausvastuu perintökaaren 18:7:n nojalla. Pesän osakkaalla ei kuitenkaan voida katsoa olevan toimintavelvollisuutta enää sen jälkeen, kun pesä on luovutettu pesänselvittäjän hallintoon tai konkurssiin. Tällöinkin osakkaalla on silti oikeus saada asia vireille.

Mikäli poissaolevan asiat muutoin vaativat hoitamista, voi edunvalvojan määräämistä koskevan asian panna 3 momentin mukaan vireille poissaolevan sukulainen tai se, jonka oikeutta asia koskee. Koska edunvalvonta ei näissä tapauksissa kajoa asianomaisen mahdollisuuteen hoitaa itsenäisesti asioitaan, ei puhevallan käyttäjien piiriä ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi rajoittaa samalla tavoin kuin 1 momentissa. Poissaolevan velkojakin voi siten panna hakemuksen vireille 3 momentin nojalla.

Säännöksen 3 momentti on ymmärrettävä 1 momentin täydennykseksi. Se ei siten rajoita niiden tahojen puhevaltaa, jotka 1 momentin nojalla ovat pahevaltaisia toimintakelpoisuuden rajoittamista ja edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa.

Ehdotuksen 75 §:n mukaan edellä selostettuja puhevaltaa koskevia säännöksiä on noudatettava myös silloin, kun on kysymys toimintakelpoisuuden rajoituksen kumoamisesta tai rajoituksen muuttamisesta sekä silloin, kun tehdään hakemus edunvalvojan vapauttamiseksi tehtävästään tai tehtävän muuttamiseksi.

68-70 §:t. Säännöksiin on otettu oikeusohjeet asiaan osallisten kuulemisesta edunvalvojan määräämistä tai toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevissa asioissa. Kuuleminen järjestyisi niiden mukaan eri tavoin riippuen siitä, onko kysymys pelkästään edunvalvojan määräämisestä, vai onko asianomaisen toimintakelpoisuutta tarkoitus rajoittaa.

Kun on kysymys pelkästään edunvalvojan määräämisestä, on katsottu riittäväksi, että sille, jonka etua on valvottava, varataan tilaisuus tulla kuulluksi. Alaikäiselle on varattava tällainen tilaisuus, mikäli hän on täyttänyt 15 vuotta. Kun asia koskee edunvalvojan määräämistä alaikäiselle, on 68 §:n mukaan myös huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Selostettuja oikeusohjeita olisi noudatettava yleensä kaikissa tapauksissa, joissa on kysymys edunvalvojan määräämisestä. Sillä seikalla, mikä on aiheuttanut edunvalvojan määräämisen tarpeen ei ole merkitystä. Asian luonteesta kuitenkin johtuu, että kuulemissääntöjä ei sellaisinaan voida noudattaa, kun on kysymys edunvalvojan määräämisestä poissaolevalle tai tulevan omistajan suojaamiseksi. Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi, että kuuleminen ei olisi tarpeen, jos asianomaisella henkilöllä ei ole vakinaista asuinpaikkaa Suomessa eikä voida saada tietoa siitä, missä hän oleskelee. Tästä säännöksestä seuraa, että kutsua saapua kuultavaksi ei tarvitse julkaista virallisessa lehdessä oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 13 §:ssä säädetyin tavoin.

Kuulemisen päämerkitys on 68 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa siinä, että kuulemisen avulla voidaan selvittää sen henkilön mielipide, jolle on esitetty määrättäväksi edunvalvoja. Mikäli asianomainen vastustaa edunvalvojan määräämistä, voidaan samalla saada selkoa niistä perusteista, joista vastustus aiheutuu. Näistä syistä ei kuulemista voida pitää välttämättömänä, mikäli asianomainen on jo asian valmistelun aikana luotettavasti ilmaissut myönteisen suhtautumisensa edunvalvojan määräämiseen. Ehdotuksen 68 §:n 3 momenttiin on tästä syystä otettu säännös, jonka mukaan kuulemista ei tarvitse toimittaa, jos asianomainen on holhouslautakunnalle kirjallisesti ilmoittanut, ettei hänellä ole asian johdosta huomauttamista. Säännöksestä seuraa käytännössä, että edunvalvojan määräämistä koskevat riidattomat asiat voidaan monessa tapauksessa käsitellä ja ratkaista tuomioistuimen kansliassa.

Edellä selostettuja kuulemissääntöjä on alaikäisten osalta noudatettava ainoastaan silloin, kun asia ei samalla koske alaikäisen huoltoa. Mikäli asiassa on kysymys alaikäisen huollosta, huoltajaksi määrättävä tulee säännönmukaisesti samalla myös edunvalvojaksi ehdotuksen 13 §:n nojalla. Näissä tapauksissa on sovellettava lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/83) 15 §:ssä olevia kuulemissääntöjä.

Ehdotuksen 70 §:ään on sisällytetty säännös holhouslautakunnan kuulemisesta. Holhouslautakunnan kuuleminen edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa olisi sen mukaan tarpeen ainoastaan, mikäli holhouslautakunnan mielipide ei käy ilmi hakemuksen asiakirjoista. Jos hakemuksen asiakirjoihin sisältyy holhouslautakunnan lausunto, jossa holhouslautakunta on ilmaissut kantansa asiassa esille tuleviin kysymyksiin, kuten edunvalvonnan tarpeeseen ja edunvalvojan henkilöön, ei holhouslautakunnalle tarvitse erikseen varata tilaisuutta tulla kuulluksi.

Eräissä tapauksissa voidaan holhouslautakunnan kuuleminen säännöksen mukaan jättää toimittamatta siinäkin tapauksessa, että holhouslautakunnan mielipide ei ilmene hakemuksen asiakirjoista. Näin voitaisiin menetellä, mikäli kuulemista ei edunvalvojan tehtäviin tai muihin olosuhteisiin nähden ole pidettävä tarpeellisena. Säännös tulee sovellettavaksi lähinnä silloin, kun edunvalvojan määräys koskee yksittäistä asiaa tai oikeustointa, kuten esim. vanhemman alaikäiselle lapselleen antaman lahjan vastaanottamista. Lisäedellytyksenä luonnollisesti on, että tuomioistuin ilman holhouslautakunnan lausuntoa kykenee varmistumaan tehtävään esitetyn edunvalvojan sopivuudesta ja taitavuudesta tehtävään.

Mikäli asia koskee toimintakelpoisuuden rajoittamista, ei edellä selostettuja kuulemissääntöjä voida pitää riittävinä asian selvittämisen ja oikeusturvan kannalta. Sen tähden on 69 §:ään otettu säännös, joka merkitsee sitä, että tuomioistuimella on toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa pääsääntöisesti kuulemispakko. Tuomarin on kuultava henkilökohtaisesti sitä, jonka toimintakelpoisuutta aiotaan rajoittaa.

Toimintakelpoisuuden rajoittamista koskeva asia voidaan ratkaista kuulematta asianomaista henkilökohtaisesti vain silloin, kun vaatimus on niin perusteeton, että se voidaan hylätä jo käytettävissä olevan selvityksen perusteella tai jos kuuleminen on kuultavan tilan vuoksi mahdotonta tai aiheuttaa hänelle kohtuutonta haittaa.

Kuuleminen voidaan katsoa mahdottomaksi esimerkiksi silloin, jos kuultava on tajuton tai sellaisessa tilassa, että hän ei kykene lainkaan ymmärtämään, mistä asiassa on kysymys. Kohtuuttoman haitan perusteella kuuleminen voidaan jättää toimittamatta lähinnä silloin, kun henkilö on mielenterveydellisten syiden vuoksi hoidettavana ja on selvitetty, että toimintakelpoisuuden rajoittamisen edellytykset ovat olemassa ja että hänen henkilökohtainen kuulemisensa tulisi olemaan hänen mielenterveytensä tai hoitonsa kannalta vahingollista.

Yksin se seikka, että asianomainen on laitoshoidossa, ei oikeuta jättämään kuulemista toimittamatta, vaikka asian järjestämisestä aiheutuisikin käytännöllisiä vaikeuksia. Jos kuultava ei ilman tuntuvaa vaikeutta voi saapua istuntoon, tuomioistuin voisi 2 momentin mukaan päättää, että kuuleminen suoritetaan tuomioistuimen ulkopuolella. Kuuleminen voitaisiin siten toimittaa kuultavan luona esimerkiksi hoitolaitoksessa. Ehdotus on yhdensuuntainen niiden todistajain kuulemista koskevien periaatteiden kanssa, jotka sisältyvät valmisteilla olevaan esitykseen riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi.

Kun kysymyksessä on toimintakelpoisuuden rajoittaminen, tulee myös holhouslautakuntaa aina kuulla, mikäli holhouslautakunnan mielipide ei riittävästi käy ilmi hakemuksen asiakirjoista.

Selostetuista säännöksistä seuraa, että tuomioistuimella ei ole kuulemispakkoa silloin, kun kysymyksessä on pelkästään edunvalvojan määrääminen, johon ei liity toimintakelpoisuuden rajoittamista. Kuulemispakon asettamista ei näissä tapauksissa ole pidettävä välttämättömänä, koska asianomaisen oikeudellinen toimintakelpoisuus ei määräyksen johdosta rajoitu. Tuomioistuimen tulee kuitenkin myös näissä asioissa määrätä hankittavaksi kaikki se selvitys, joka tarvitaan asian ratkaisemiseksi. Tästä säännöksestä saattaa tuomioistuimelle yksittäistapauksessa johtua kuulemisvelvollisuus.

Kuulemista koskevia sääntöjä on ehdotuksen 75 §:n mukaan soveltuvin osin noudatettava myös asiassa, joka koskee toimintakelpoisuuden rajoituksen kumoamista tai muuttamista samoin kuin asiassa, joka koskee edunvalvojan vapauttamista tehtävästään tai tehtävän muuttamista. Kuulemissäännökset soveltuvat näihin asioihin yleensä sellaisenaan. Ehdotuksen 69 §:n säännöstä, jossa säädetään kuulemispakosta, ei luonnollisestikaan ole sovellettava silloin, kun asia ei koske päämiehen toimintakelpoisuutta. Jos toimintakelpoisuutta muutetaan siten, että toimintakelpoisuus rajoittuu, ehdotuksen 69 §:n soveltaminen tulee sitä vastoin kysymykseen. Jos hakemus sen sijaan koskee toimintakelpoisuuden osittaista tai täydellistä palauttamista, ei vaikuta perustellulta katsoa, että 69 §:ää olisi sovellettava. Tuomioistuimen on kuitenkin näissäkin tapauksissa hankittava riittävä selvitys siitä, että rajoituksen lieventäminen tai poistaminen ei aiheuta vaaraa asianomaisen eduille. Asian selvittäminen saattaa usein vaatia, että asianomaista tällöin kuullaan henkilökohtaisesti.

71 §. Säännösehdotuksen mukaan voidaan edunvalvojaksi esitetty sekä jokainen, jolla 67 §:n mukaan on puhevalta toimintakelpoisuuden rajoittamista tai edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa, määrätä sakon uhalla saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen. Jos määräystä ei noudateta, asianomainen voitaisiin määrätä tuotavaksi. Säännös koskisi kaikkia, joilla 67 §:n mukaan on asiassa puhevalta riippumatta siitä, onko asianomainen henkilö kysymyksessä olevassa oikeudenkäynnissä käyttänyt pahevaltaansa. Säännöksen tarkoituksena on edistää asian selvittämistä.

Säännöstä on 75 §:n mukaan sovellettava myös siinä mainittuihin asioihin.

72 §. Toimintakelpoisuuden rajoittamista ja edunvalvojan määräämistä koskevat asiat kuuluvat asioihin, joista asiaan osallisilla ei ole oikeutta itse määrätä. Vakiintuneiden periaatteiden mukaan on asian käsittelyssä tällöin noudatettava käsittelytapaa, jossa tuomioistuin aktiivisesti ohjaa asian selvittämistä ja sen edellyttämää näytön hankintaa. Selvyyden vuoksi on ehdotuksen 72 §:ään kuitenkin otettu nimenomainen säännös siitä, että tuomioistuimen on mainituissa asioissa omasta aloitteestaan määrättävä hankittavaksi kaikki se selvitys, joka on tarpeen asian ratkaisemiseksi.

Säännös soveltuu sellaisenaan ehdotuksen 75 §:ssä mainittuihin asioihin.

73 §. Säännöksessä on annettu oikeusohjeet väliaikaisen määräyksen antamisesta ja edunvalvojan määräämistä toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa. Edunvalvonnan tarpeessa olevan suojaamiseksi kaivataan usein nopeaa ratkaisua. Siihen ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole mahdollisuuksia esimerkiksi sen tähden, että riittävää näyttöä ei ole vielä saatu kootuksi. Näissä tilanteissa tuomioistuin voisi säännöksen mukaan antaa väliaikaisen määräyksen, mikäli asian ratkaiseminen ei siedä viivytystä.

Väliaikainen määräys olisi pääsääntöisesti voimassa, kunnes tuomioistuin antaa asiasta päätöksen. Väliaikainen määräys voidaan kuitenkin sitä ennen peruuttaa tai sitä voidaan muuttaa.

Säännöksessä ei ole annettu ohjetta siitä, missä hakemuksen käsittelyn vaiheessa väliaikainen määräys voidaan antaa eikä myöskään sitä, minkä sisältöisenä määräys on annettava. Säännöksen turvaamistarkoitus edellyttää, että väliaikainen määräys on voitava tarvittaessa antaa heti, kun asia tulee vireille. Määräys voitaisiin tässä tapauksessa antaa alioikeuden kansliassa. Mikäli määräyksen antaminen käy ajankohtaiseksi myöhemmin, se voitaisiin antaa istunnossa käsiteltäessä toimintakelpoisuuden rajoittamista tai edunvalvojan määräämistä koskevaa asiaa. Jos asian käsittely on istunnossa lykätty myöhäisempään ajankohtaan, määräys voitaisiin istuntojen välisenä aikana antaa myös alioikeuden kansliassa.

Määräyksen sisältöä harkittaessa on käytettävä lievintä riittävää toimenpidettä. Tuomioistuin ei määräyksen sisältöä harkitessaan ole sidottu asiaan osallisten vaatimuksiin. Jos asia koskee esimerkiksi vajaavaltaiseksi julistamista, saattaa pelkkä edunvalvojan määräys yksittäistapauksessa riittävästi turvata asianomaisen edut siihen saakka, kunnes tuomioistuin voi antaa varsinaisen päätöksen. Vastaavalle ajatukselle rakentuu myös voimassa olevan holhouslain 19 §:n säännös.

Säännösehdotuksen 2 momentin mukaan väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta. Vastaavansisältöinen muutoksenhakukielto on esimerkiksi avioliittolain 31 §:ssä.

Säännöstä voidaan sellaisenaan soveltaa niihin asioihin, joista säädetään ehdotuksen 75 §:ssä.

74 §. Säännöksessä on annettu oikeusohjeet siitä, kenellä on oikeus hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen toimintakelpoisuuden rajoittamista tai edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa. Muutosta saa sen mukaan hakea jokainen, jolla 67 §:n mukaan on oikeus panna asia vireille. Muutoksenhakuoikeus ei riipu siitä, onko asianomainen henkilö alioikeudessa käyttänyt puhevaltaansa.

Säännöstä on mahdollista soveltaa sellaisenaan myös niihin asioihin, joista säädetään 75 §:ssä.

75 §. Säännöksen 1 momentin sisältöä on selostettu edellä 63-74 §:ien yhteydessä.

Säännöksen 2 momenttiin on sisällytetty ohjeet edunvalvojan kuulemisesta. Sen mukaan edunvalvojalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa, joka koskee toimintakelpoisuuden rajoituksen kumoamista tai muuttamista sekä asiassa, joka koskee edunvalvojan vapauttamista tehtävästään tai tehtävän muuttamista. Tilaisuutta kuulemiseen ei kuitenkaan tarvitse varata siinä tapauksessa, että kutsua ei voida antaa hänelle tiedoksi. Kutsumista ei siten ole tarpeen toimittaa julkaisemalla kutsu virallisessa lehdessä oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 13 §:ssä säädetyin tavoin.

76 §. Säännösehdotus koskee tapauksia, joissa tuomioistuin havaitsee, että henkilö, jolle on esitetty määrättäväksi edunvalvoja, ei kykene itse valvomaan oikeuksiaan asiaa käsiteltäessä. Säännöksen mukaan tuomioistuimen on tällöin viran puolesta huolehdittava siitä, että hänelle määrätään edunvalvoja oikeudenkäyntiä varten. Edunvalvoja on määrättävä riippumatta siitä, esiintyykö asianomainen oikeudenkäynnissä hakijana vaiko pelkästään kuultavana. Ratkaisu on tehtävä yksinomaan siltä pohjalta, kykeneekö asianomainen valvomaan oikeuksiaan asian käsittelyssä vaiko ei.

Tuomioistuimen on viran puolesta määrättävä edunvalvoja päämiehelle myös muuta tässä luvussa tarkoitettua asiaa varten, mikäli päämiehen etu on ristiriidassa tai voi joutua ristiriitaan edunvalvojaan edun kanssa. Tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi silloin, kun edunvalvoja hakee toimintakelpoisuuden rajoittamista, mutta päämies vastustaa hakemusta.

Säännösehdotus vastaa asiallisesti voimassa olevan holhousasetuksen 3 §:n säännöstä.

77 §. Säännösehdotus sisältää oikeusohjeet tässä luvussa tarkoitetun tuomioistuimen päätöksen voimaantulosta. Päätöstä, jolla jonkun toimintakelpoisuutta on rajoitettu tai joka koskee edunvalvojan määräämistä tai vapauttamista tehtävästään, olisi sen mukaan noudatettava jo ennen päätöksen tuloa lainvoimaiseksi. Muissa tapauksissa päätös tulisi sitä vastoin noudatettavaksi, vasta kun se on saanut lainvoiman. Esimerkiksi päätös, jolla toimintakelpoisuuden rajoitus on kumottu, tulisi siten noudatettavaksi vasta lainvoimaisena.

Säännöksen 2 momenttiin on sijoitettu erityissäännös sen tilanteen varalta, että alioikeuden päätös hovioikeudessa muutoksenhaun johdosta muuttuu. Lähtien periaatteesta, jonka mukaan päämiehen holhousoikeudellista suojaa lisäävää päätöstä on noudatettava välittömästi, mutta suojaa kaventavaa päätöstä vasta lainvoimaisena, esitetään säädettäväksi, että jos hovioikeus muutoksenhaun johdosta kumoaa alioikeuden päätöksen, jolla toimintakelpoisuutta on rajoitettu, päätöstä on noudatettava vasta lainvoimaisena. Hovioikeus voisi päätöksessään kuitenkin toisin määrätä.

Mikäli toimintakelpoisuuden rajoittamista tai edunvalvojan määräämistä koskeva asia menettelyvirheen takia kumotaan ja palautetaan alioikeuteen, saattaisi asianomainen jäädä vaille holhousoikeudellista suojaa siksi ajaksi, kunnes alioikeus ottaa asian käsiteltäväkseen ja tarvittaessa antaa väliaikaisen määräyksen. Tämän estämiseksi esitetään säädettäväksi, että hovioikeus voi päätöksen kumotessaan ja palauttaessaan asian määrätä, että alioikeuden antama päätös kuitenkin pysyy voimassa, kunnes alioikeus on ratkaissut asian.

Säännösehdotus vastaa pääsisällöltään voimassa olevan holhouslain 75 §:ää.

78 §. Säännösehdotus koskee toimintakelpoisuuden rajoituksesta tiedottamista. Toimintakelpoisuuden rajoittamista tarkoittava päätös tulee 77 §:n mukaan heti noudatettavaksi, vaikka päätökseen haetaankin muutosta. Oikeustoimet, jotka päämies rajoituksen tarkoittamissa asioissa tekee, ovat pätemättömiä, vaikka sopijapuoli olisikin vilpittömässä mielessä. Tästä syystä on sivulliselle tehtävä mahdolliseksi saada tieto toimintakelpoisuutta koskevasta tuomioistuimen päätöksestä. Tieto olisi saatava mahdollisimman nopeasti päätöksen antamisen jälkeen. Tämän vuoksi esitetään säädettäväksi, että päätöksestä on viipymättä tiedotettava julkaisemalla päätös virallisessa lehdessä. Päätös, jolla toimintakelpoisuutta on rajoitettu, on julkaistava odottamatta sen lainvoimaistumista. Päätös, jolla rajoitus on kumottu, tulee sitä vastoin 77 §:n mukaan noudatettavaksi vasta lainvoimaisena. Tämän tähden ehdotetaan säädettäväksi, että päätös on näissä tapauksissa julkaistava sen jälkeen, kun se on saanut lainvoiman.

Julkaiseminen virallisessa lehdessä ei ole ainoa tapa tiedottaa toimintakelpoisuuden rajoittamisesta ja rajoituksen kumoamisesta. Ehdotuksen 7 §:n mukaan on tätä tarkoittavasta päätöksestä ilmoitettava väestörekisterikeskukselle asetuksella säädettävin tavoin. Lisäksi on edellytetty, että rajoituksesta ja sen sisällöstä merkitään tieto holhousasiain rekisteriin, mistä se on saatavissa hyväksyttävää tarkoitusta varten.

9 luku. Holhoustoimen hallinto

79 §. Yleisperusteluissa mainituista syistä holhoustoimelle esitetään perustettavaksi keskusjohto. Oikeusministeriö vastaisi holhoustoimen yleisestä johdosta ja valvonnasta. Oikeusministeriölle tulevia tehtäviä on tarkasteltu yleisperustelujen yhteydessä.

Alueellisen holhoustoimen ohjaus ja seuranta esitetään annettavaksi oikeusministeriön alaisena lääninhallituksille. Alueellisen holhoustoimen tehtäviä on tarkasteltu yleisperustelujen yhteydessä.

80 §. Säännöksen mukaan yleinen alioikeus suorittaisi alueellaan niitä holhoustoimen tehtäviä, jotka tässä laissa tai muutoin on sille uskottu.

Alioikeudelle kuuluvia tehtäviä on tarkasteltu yleisperustelujen yhteydessä. Alioikeuden tehtävät muuttuisivat nykyiseen verrattuna siten, että alioikeus ei enää valvoisi holhouslautakuntien toimintaa eikä puuttuisi kysymyksiin, jotka koskevat holhoustoimen organisaation järjestämistä paikallistasolla.

81-82 §:t. Holhoustoimen paikallistason hallinto ehdotetaan edelleen uskottavaksi kunnille. Kysymyksessä on valtiolta saatu toimeksiannon luonteinen tehtävä, jota hoidettaisiin mahdollisimman pitkälti kunnallisen itsehallinnon periaatteiden mukaisesti.

Holhoustoimen tehtävistä kunnassa huolehtisi holhouslautakunta. Siihen sovellettaisiin vähäisin poikkeuksin, mitä kunnallislaissa on lautakunnasta säädetty. Holhouslautakunta olisi nk. pakollinen lautakunta. Sen tehtäviä ei voitaisi yhdistea toisen lautakunnan tehtäviin eikä siirtää kunnanhallitukselle. Tätä ratkaisua on perusteltu yleisperustelujen yhteydessä.

Holhoustoimensa järjestämisessä kunnat voisivat harjoittaa yhteistoimintaa. Ehdotuksen 82 §:n 2 momentin mukaan kunnat voisivat järjestää holhoustoimensa hallinnon yhteistoiminnassa. Tällöin sovellettaisiin, mitä kunnallislaissa on kuntien yhteistoiminnasta säädetty. Asiaa koskevat oikeusohjeet ovat kunnallislain 11 luvussa.

Myös niissä tapauksissa, joissa holhoustoimen hallinto on päätetty hoitaa yhteistoiminnassa, paikallishallinnon tehtävistä huolehtisi holhouslautakunta. Mikäli holhoustoimen hallinto on sopimuksella uskottu toisen kunnan hoidettavaksi, mainituista tehtävistä huolehtisi viimeksi mainitun kunnan holhouslautakunta. Siinä tapauksessa, että holhoustoimen järjestämiseen käytetään kuntainliittoa, holhoustoimen tehtävistä huolehtisi kuntainliiton holhouslautakunta.

Koska holhoustoimen aluehallinto ehdotetaan järjestettäväksi läänien puitteissa, tulisi yhteistoimintaa harjoittavien kuntien kuulua samaan lääniin. Samoin on pidettävä tarkoituksenmukaisena, että lautakunnan alue ei ylitä käräjäkunnan rajoja, mistä olisi seurauksena lautakunnassa käsiteltävien asioiden hajaantuminen useampaan alioikeuteen. Näistä syistä esitetään, että yhteistoimintaa harjoittavien kuntien tulisi kuulua samaan lääniin ja samaan käräjäkuntaan.

83 §. Säännösehdotuksessa on lueteltu ne erityiset esteet, jotka poistavat vaalikelpoisuuden holhouslautakunnan jäseneksi. Holhouslautakuntaan ei sen mukaan voitaisi valita yleisen alioikeuden jäsentä eikä valtion virkamiestä, jonka tehtäviin kuuluu holhoustoimen ohjaus tai valvonta. Vaalikelpoisuuden rajoitus koskisi valitsemista sellaiseen holhouslautakuntaan, joka toimii alioikeuden jäsenen tai edellä tarkoitetun valtion virkamiehen virka-alueella.

Ehdotettu säännös täydentää kunnallislaissa olevia vaalikelpoisuutta koskevia säännöksiä, ja tulee siten noudatettavaksi niiden ohella.

84 §. Säännösehdotus koskee holhoustoimen järjestämistä kunnassa. Yleisperusteluiden yhteydessä oleva nykytilan kuvaus osoittaa, että asioiden nykyinen tila ei kaikilta osin ole tyydyttävä. Asiaa koskevien yksityiskohtaisten säännösten sisällyttämistä lakiin ei kuitenkaan ole pidettävä tarkoituksenmukaisena. Kuntien tulee pääsääntöisesti voida järjestää holhoustoimensa kunnallisen itsehallinnon periaatteiden mukaisesti. Näistä syistä ehdotetaan, että lakiin otettaisiin ainoastaan yleisluonteinen järjestämisvelvoite. Sen mukaan kunnan olisi huolehdittava siitä, että yleisön palvelu järjestetään asianmukaisella tavalla ja että edunvalvojat saavat tarvitsemaansa opastusta tehtävässään.

Tarkemmat määräykset holhoustoimen järjestämisestä annettaisiin holhoustoimen johtosäännössä. Siinä määrättäisiin muun muassa holhouslautakunnan puhevallan käyttämisestä.

85 §. Säännöksessä on annettu ohjeet muutoksen hakemisesta holhouslautakunnan päätökseen. Holhouslautakunnan tämän lain nojalla tekemään päätökseen haettaisiin muutosta yleisellä hallintovalituksella, jollei tässä laissa ole toisin säädetty.

Säännös, jossa muutoksenhausta on säädetty toisin, sisältyy ehdotuksen 32 §:n 3 momenttiin. Holhouslautakunnan lupa-asiassa antamaan päätökseen ei haettaisi muutosta hallintovalituksella, vaan edunvalvoja voisi saattaa asian holhoustuomioistuimen ratkaistavaksi.

Edellä sanottu merkitsee sitä, että kunnallisvalitus holhouslautakunnan päätöksestä olisi mahdollinen tapauksissa, jotka koskevat kunnan yleistä hallintoa ja taloutta.

86 §. Säännös koskee holhouslautakunnan oikeutta saada tehtävänsä suorittamiseksi tarpeellisia tietoja. Säännöksen sisältö vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä omaksuttuja periaatteita. Sitä vastaavia oikeusohjeita on sairausvakuutuslain 68 §:ssä, kansaneläkelain 83 §:ssä ja sosiaalihuoltolain 56 §:ssä. Säännöksen päätarkoituksena on turvata holhouslautakunnalle mahdollisuus tehokkaasti valvoa edunvalvojan tapaa hoitaa päämiehensä varallisuutta.

87 §. Säännös koskee holhoustoimen tehtävissä olevien henkilöiden salassapitovelvollisuutta. Vastaavankaltainen salassapitosäännös sisältyy sosiaalihuoltolain 57 §:ään. Valtion tai kunnan palveluksessa oleva henkilö, luottamushenkilö ja holhoustoimen tehtävissä käytetty asiantuntija eivät saisi ilman asianomaisen suostumusta ilmaista yksityistä tai perheen salaisuutta, josta he ovat holhoustoimeen tai sen valvontaan liittyvän tehtävänsä perusteella saaneet tiedon. Tämä kielto ei luonnollisestikaan estäisi asian ilmaisemista sille, jolla on viran puolesta oikeus saada asiasta tieto. Viimeksi mainitusta seikasta on otettu ohje pykälän 2 momenttiin.

88 §. Säännöksen tarkoituksena on tehostaa 87 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden ja 86 §:ssä säädetyn tietojenantamisvelvollisuuden noudattamista. Asiallisesti samanlainen rangaistussäännös sisältyy sosiaalihuoltolain 58 §:ään.

Vuoden 1990 alusta tulee voimaan laki rikoslain muuttamisesta (792/89). Sen 40 luvun 5 §:ssä on säännökset virkamiehen ja julkisyhteisön työntekijän salassapitorikoksesta ja tuottamuksellisesta salassapitorikoksesta. Näiden säännösten soveltamisala on muotoiltu siten, että ne tulevat sovellettaviksi kaikissa niissä tapauksissa, joissa 87 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkojana on virkamies tai julkisyhteisön työntekijä. Ehdotetulle 88 §:lle jää siten tältä osin merkitystä ainoastaan niissä tapauksissa, joissa salassapitovelvollisuutta rikkoo sellainen holhoustoimen tehtävissä käytetty asiantuntija, joka ei ole virkamies tai julkisyhteisön työntekijä.

Suunnitelmien mukaan tullaan rikoslakiin sen kokonaisuudistuksen toisen vaiheen yhteydessä sisällyttämään yleinen salassapitorikoksia koskeva rangaistussäännös. Holhoustointa koskevan lain 88 §:n 1 momentti tulisi tässä yhteydessä kumottavaksi.

89 §. Säännösehdotuksessa annetaan kunnalle valtuus periä maksuja edunvalvojan toimen valvontaan liittyvistä holhouslautakunnan toimenpiteistä. Maksuista säädettäisiin tarkemmin asetuksella. Säännöksessä tarkoitettuja holhouslautakunnan toimenpiteitä ovat lähinnä tilien tarkastaminen ja lupien sekä niitä koskevien lausuntojen antaminen.

10 luku. Suunnittelu ja valtionosuus

90 §. Säännös koskee suunnittelu- ja valtionosaullain soveltamista holhoustoimen järjestämiseen. Toimintaan, jonka kunta järjestää tämän lain ja edunvalvonnan järjestämisestä eräissä tapauksissa säädettävän lain nojalla, sovellettaisiin suunnittelu- ja valtionosuuslakin, jollei laissa ole toisin säädetty.

91 §. Säännös koskee valtionosuuden myöntämistä siihen toimintaan, jonka kunnat ovat ennen tämän lain voimaantuloa järjestäneet holhoushain ja holhouksen järjestämisestä eräissä tapauksissa annetun lain nojalla. Tähän toimintaan suoritettaisiin valtionosuutta suunnittelu- ja valtionosuushain mukaisesti. Toiminta, joka kunnissa oli järjestetty lain voimaantulon hetkellä, olisi toisin sanoen suoraan lain nojalla valtionosautee.. oikeuttavaa ja muodostaisi lähtökohdan suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän avulla tapahtuvalle kehittämistyölle.

11 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsaannokset

92 §. Voimaantulo ia kumottavat säännökset. Säännöksessä annettaisiin ohjeet lain voimaantulon ajankohdasta. Ennen lain voimaantuloa olisi varattava riittävä aika lain täytäntöönpanoa varten. Laki voisi tulla voimaan noin vuoden kuluttua siitä, kun eduskunta on sen hyväksynyt. Lailla kumottaisiin holhouslaki sekä julistus, joka sisältää erityisiä määräyksiä holhouksien vaarinpidosta.

93 §. Lain soveltaminen. Säännösehdotuksessa on annettu oikeusohjeet lain taannehtivuudesta, toisin sanoen lain soveltamisesta asioihin, joilla on liittymiä lain voimaantuloa edeltävään aikaan. Siirtymäkysymysten sääntelyssä on pyritty siihen, että uutta lakia voitaisiin mahdollisimman laajasti soveltaa myös näihin tapauksiin.

1. Vajaavaltaiset. Niiden henkilöiden asemaan, jotka tämän lain tullessa voimaan ovat vajaavaltaisia, olisi ehdotuksen mukaan sovellettava tämän lain säännöksiä. Uusi laki ulottuisi näin ollen myös tähän ryhmään. Koska ehdotukseen sisältyvät, vajaavaltaisen asemaa koskevat säännökset ovat pääosin yhtäpitävät voimassa oleviksi katsottavien sääntöjen kanssa, uudistuksen välitön vaikutus ei kuitenkaan tältä osin olisi huomattava.

Ehdotukseen ei ole otettu säännöstä, joka velvoittaisi holhousviranomaiset siihen, että holhottavaksi julistettujen asia olisi määräajassa otettava uudelleen käsiteltäväksi sen selvittämiseksi, olisiko uuden lain mahdollistamaa, toimintakelpoisuuden lievempää rajoitusta pidettävä riittävänä. Ehdotuksen 6 §:stä, jota on sovellettava myös holhottavaksi julistettuihin, kuitenkin seuraa, että holhottavaksi julistaminen on kumottava, jos sitä ei enää ole pidettävä tarpeellisena. On oletettavaa, että lievempien toimintakelpoisuuden rajoitusten käyttämisen mahdollisuus tulee useassa tapauksessa johtamaan siihen, että holhouksenalaisuuden (vajaavaltaisuuden) jatkamista lain voimaantulon jälkeen ei enää ole pidettävä tarpeellisena.

2. Holhoojat ja uskotut miehet. Säännöksen mukaan uusi laki ulottaisi vaikutuksensa myös holhoojiin ja uskottuihin miehiin, jotka ovat joko suoraan holhoushain tai sen nojalla annetun tuomioistuimen päätöksen nojalla joutuneet tehtävään ennen tämän lain voimaantuloa. Heihin sovellettaisiin, mitä tässä laissa on edunvalvojasta säädetty.

3. Vireillä olevat asiat. Uusi laki koskisi yleensä myös niitä asioita, jotka ovat vireillä lain tullessa voimaan. Uutta lakia sovellettaisiin holhottavaksi julistamista sekä holhoojan tai uskotun miehen määräämistä ja tehtävästä vapauttamista koskeviin asioihin. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tuomioistuin voi holhottavaksi julistamista koskevassa asiassa päättää, että asianomaisen toimintakelpoisuutta rajoitetaan vajaavaltaiseksi julistamista lievempää puuttumista merkitsevällä tavalla.

Erityinen sääntely on katsottu tarpeelliseksi sen tilanteen varalle, että asian käsittely alioikeudessa on uuden lain voimaantullessa jo päättynyt, ja asia muutoksenhaun johdosta tulee vireille ylemmässä oikeusasteessa. Kun asiaan osallisten lausumat on annettu ja näyttö on koottu aikaisemman lain pohjalta, ei asiakirja-aineisto yleensä tarjoa ylemmälle tuomioistuimelle mahdollisuuksia päättää, olisiko vaaditun päätöksen asemesta käytettävä uudessa laissa säänneltyä, vaadittua lievempää rajoitusta. Tämän vuoksi ehdotetaan, että asia olisi näissä tapauksissa palautettava alioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, jollei muutoksenhakemusta jätetä heti tutkimatta. Jotta se, jota asia koskee ei jäisi tässä tapauksessa vaille tarvitsemaansa holhousoikeudellista suojaa, voisi tuomioistuin palauttamisesta päättäessään määrätä, että holhottavaksi julistamisesta annettu päätös pysyy voimassa, kunnes alioikeus on ratkaissut asian.

94 §. Aikaisemman lain soveltaminen. Säännösehdotus koskee tapauksia, joissa aikaisempi laki tulisi poikkeuksellisesti sovellettavaksi uuden lain voimaantulon jälkeen. Näiden tapausten liittymät aikaisempaan lakiin ovat siinä määrin voimakkaat, ettei uuden lain soveltamista niihin voida pitää mahdollisena.

1. Vireillä olevat lupahakemukset. Uuden lain voimaantullessa vireillä olevaan hakemukseen, joka koskee tuomioistuimen tai holhouslautakunnan suostumuksen saamista tehdylle oikeustoimelle, sovellettaisiin aikaisempaa lakia. Tämä merkitsee mm. sitä, että tuomioistuin voisi tutkia vireillä olevan, holhouslain 39 §:n 2-kohdan mukaisen hakemuksen, vaikka tällainen hakemus kuuluu uuden lain mukaan holhouslautakunnan ratkaistaviin asioihin.

Tapaukset, joissa holhousviranomaisen lupa on tarpeen, poikkeavat lakiehdotuksessa ja voimassa olevassa laissa osittain toisistaan. Useimmat poikkeavuudet johtuvat siitä, että niiden oikeustointen piiriä, joihin tarvitaan lupa, on lisätty entisestä. Joissakin tapauksissa muutos tapahtuisi kuitenkin päinvastaiseen suuntaan. Oikeustoimelle, joka aikaisemman lain mukaan oli luvanvarainen, ei uuden lain mukaan enää tarvittaisi holhousviranomaisen suostumusta. Tällainen oikeustoimi on mm. kiinteistön nautintaoikeuden luovuttaminen lyhyemmäksi ajaksi kuin viideksi vuodeksi. Lupahakemuksen hylkääminen olisi näissä tapauksissa tarkoituksetonta, koska edunvalvoja voisi välittömästi uuden lain voimaantultua tehdä saman oikeustoimen tarvitsematta sille holhousviranomaisen suostumusta. Tästä syystä ehdotetaan säädettäväksi, että hakemus raukeaa, jos edunvalvoja ei tämän lain mukaan tarvitse oikeustoimeen holhousviranomaisen lupaa.

2. Oikeustoimen pätevyys. Kysymys sellaisen oikeustoimen pätevyydestä, jonka holhooja tai uskottu mies on tehnyt ennen tämän lain voimaantuloa, ratkaistaisiin aikaisemman lain perusteella. Tällainen oikeustoimi ei siten pätevöityäkseen vaadi holhousviranomaisen lupaa, vaikka lupa aikaisemmasta laista poiketen olisi uuden lain mukaan tarpeen.

Käänteisessä tilanteessa, jossa lupa tarvittaisiin vanhan lain mukaan mutta sitä ei tarvita uuden lain mukaan, säännös merkitsee sitä, että uuden lain voimaantulo ei Jätevöitä tällaista oikeustointa. Suoraan lain nojalla tapahtuva oikeustoimen pätevöityminen saattaisi vaarantaa päämiehen edun. Holhooja tai uskottu mies on saattanut viivyttää suostumuksen hankkimista juuri sen tähden, että hän epäilee oikeustoimen edullisuutta päämiehensä kannalta. Toisaalta edunvalvoja ei näissä tapauksissa voi enää saada oikeustoimelle holhousviranomaisen suostumusta. Tällaiseen hakemukseen sovellettaisiin uutta lakia, jonka mukaan hakemus olisi jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että lupaa ei tarvita. Edunvalvoja voi näissä tapauksissa saada oikeustoimen sitovaksi hyväksymällä sen. Hyväksymiseen, joka voi tapahtua konkludenttisestikin mm. sopimuksen täyttämiseen liittyvin toimenpitein, edunvalvojalla on oikeus, mikäli sopimus yhä sitoo vastapuolta.

3. Tilin antaminen vuodelta 19 . Tilin antamiseen lain voimaantuloa edeltävältä vuodelta sovellettaisiin aikaisemman lain säännöksiä. Aikaisempi laki on voimassa sekä tilin sisältöä että tilin antamisen määräaikoja koskevilta osilta.

4. Päättyneet edunvalvontatoimet. Jos holhoojan tai uskotun miehen toimi on päättynyt ennen tämän lain voimaantuloa, siihen sovellettaisiin aikaisempaa lakia. Säännös viittaa mm. lopputilin antamista ja lopputilin moitetta koskeviin holhoushain säännöksiin.

95 §. Viittaukset aikaisempaan lakiin. Holhouslaki kuuluu keskeiseen siviilioikeudelliseen lainsäädäntöön, minkä seurauksena siihen viitataan ja sen käsitteistöä käytetään runsaasti muussa lainsäädännössä. Koska holhouslain käsitteistöä on tässä ehdotuksessa osittain muutettu, on katsottu tarpeelliseksi antaa oikeusohjeet siitä, miten aikaisempaa käsitteistöä käyttävää lainsäädäntöä on sovellettava tämän lain voimaantulon jälkeen.

1. Holhoojaa ja uskottua miestä koskevat säännökset. Säännöstä, joka koskee holhoojaa tai holhoushain nojalla määrättyä uskottua miestä, olisi sovellettava edunvalvojaan, jollei lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 21 §:stä muuta johdu. Mainitusta lainkohdasta seuraa, että jos asia koskee lapsen henkilöä tai elatusta, se kuuluu huoltajan eikä edunvalvojan tehtäviin. Esimerkkinä holhoojaa koskevasta säännöksestä, jota tämän säännöksen mukaan on sovellettava myös edunvalvojaan, voidaan mainita ulosottolain 3 luvun 34b §.

2. Holhoojan ia uskotun miehen toimenpiteen oikeusvaikutukset. Säännöstä, joka koskee holhoojan tai holhoushain nojalla määrätyn uskotun miehen suorittaman toimenpiteen oikeusvaikutuksia, olisi sovellettava myös edunvalvojaan. Tällainen säännös on esimerkiksi perintökaaren 21 luvun 16 §:ssä.

3. Holhottavaksi julistettua koskevat säännökset. Säännöstä, joka koskee holhottavaksi julistettua, sovellettaisiin myös niihin, jotka tämän lain nojalla on julistettu vajaavaltaisiksi. Tällainen säännös on esimerkiksi Jääkelain (395/87) 43 §:ssä.

Holhottavaksi julistettua koskevia säännöksiä ei sitä vastoin sovellettaisi niihin, joiden toimintakelpoisuutta on rajoitettu tämän lain 4 §:n l momentin 1 tai 2 kohdan nojalla. Toimikunta ei pidä asianmukaisena sitä, että holhottavaksi julistettua koskevat rajoitukset ulotettaisiin soveltamissäännöksellä uuteen henkilöryhmään. Mikäli yksittäistapauksessa on perusteltua, että holhottavaksi julistettuja koskeva rajoitus ulotetaan myös niihin täysivaltaisiin, joiden toimintakelpoisuutta on tietyllä tavalla rajoitettu, asiasta olisi säädettävä erikseen asianomaisessa laissa. Kuten jäljempänä selostetaan, toimikunta ehdottaa, että eräitä lakeja tässä tarkoituksessa muutettaisiin.

4. Vajaavaltaista ja holhouksen alaista koskevat säännökset. Säännöstä, joka koskee vajaavaltaista tai holhouksen alaista, olisi sovellettava niihin, jotka tämän lain mukaan ovat vajaavaltaisia. Samoin olisi meneteltävä myös siinä tapauksessa, että säännöksessä on käytetty muuta samaa tarkoittavaa ilmaisua, kuten "holhotti" tai "holhottava". Säännökset, joissa on kytketty oikeusvaikutuksia holhouksen alaisuuteen tai vajaavaltaisuuteen, ovat lainsäädännössä hyvin yleisiä. Esimerkkeinä voidaan mainita kunnallislain 17 §, painovapauslain 21 §, osakeyhtiölain 2:1, osuuskuntaIsin 69 § ja eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 10 §. Näiden säännösten soveltamisala jäisi ehdotuksen mukaan asiallisesti ennalleen.

Termi "holhouksenalainen" esiintyy myös valtiopäiväjärjestyksen 7 §:ssä (455/76) ja kirkkolain 288 §:ssä (386/85). Näiden säännösten sisältöä ei voida tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä annetulla lailla selittää. Holhoustoimesta annettavassa laissa ei käytetä termiä "holhouksenalainen", minkä tähden olisi suotavaa, että mainitut säännökset sopivassa yhteydessä saatettaisiin vastaamaan uuden lain käsitteistöä. Toimikunta ei kuitenkaan ole katsonut tarpeelliseksi tehdä asiasta ehdotusta.

Vajaavaltaista tai holhottavaksi julistettua koskevaa säännöstä ei sitä vastoin sovellettaisi niihin täysivaltaisiin, joiden toimintakelpoisuutta on rajoitettu tämän lain 4 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdan nojalla. Tätä ratkaisua on perusteltu edellä 3 kohdan yhteydessä.

5. Täysivaltaisuutta edellyttävät säännökset. Lukuisissa laeissa ja asetuksissa on viranomaisen luvan myöntämisen, tietyssä asemassa toimimisen tai tietyn toiminnan harjoittamisen edellytykseksi asetettu, että asianomainen on täysivaltainen tai hallitsee itseään ja omaisuuttaan. Ilmaisua "täysivaltainen" käytetään yleisesti pankkilainsäädännössä. Sanonta "hallitsee itseään ja omaisuuttaan" on puolestaan tavallinen elinkeinolainsäädännössä.

Kumpikin mainituista ilmaisutavoista edellyttää, että asianomainen ei saa olla vajaavaltainen. Näiden sanontojen ja vajaavaltaisuuden käsitteen välinen yhteys on katsottu perustelluksi yhä säilyttää. Tämän vuoksi ehdotetaan, että mainitut säännökset eivät koskisi niitä, jotka ovat täysivaltaisia, mutta joiden toimintakelpoisuutta on rajoitettu tämän lain 4 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdan nojalla.

Joissakin tapauksissa saattaa olla perusteltua, että täysivaltainen henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu, ei voisi toimia tietyssä erityistä kokemusta, harkintakykyä tai arvonantoa vaativassa tehtävässä. Asiasta olisi tällöin säädettävä erikseen asianomaisessa laissa. Kysymykseen tulee mm. kihlakunnanoikeuden lautakunnasta annetun lain (322/69) 4 §:n ja asianajajista annetun lain (496/58) 3 §:n ja 9 §:n muuttaminen. Ei ole pidettävä asianmukaisena, että lautamiehenä tai asianajajana voisi toimia henkilö, jonka kyvyttömyys huolehtia omista taloudellisista asioistaan siinä määrin vaarantaa hänen tärkeät etunsa, että hänen toimintakelpoisuuttaan on jouduttu rajoittamaan.

Toimintakelpoisuuden rajoitus, jonka tuomioistuin tätä lakia soveltaen on määrännyt, saattaa joissakin tapauksissa estää toimenpiteen, johon asianomainen voisi puheena olevan 5-kohdan estämättä ryhtyä. Näissä tapauksissa olisi luonnollisesti noudatettava tuomioistuimen asettamaa rajoitusta. Tämän vuoksi olisi 5-kohtaa sovellettava ainoastaan, mikäli toimintakelpoisuuden rajoituksen sisällöstä ei muuta johdu. Asiasta on sisällytetty maininta 5-kohdan loppuun.

Esimerkkinä toimenpiteestä, jonka toimintakelpoisuuden rajoitus saattaa estää, voidaan mainita elatussopimuksen allekirjoittaminen. Lapsen elatuksesta annetun lain 7 §:n mukaan täysivaltainen lapsi allekirjoittaa itse elatussopimuksen. Jos hänen toimintakelpoisuuttaan olisi kuitenkin rajoitettu siten, että hänellä ei olisi kelpoisuutta elatussopimuksen tekemiseen, sopimuksen allekirjoittaisi hänen puolestaan edunvalvoja.

6. Muut viittaukset holhouslakiin. Jos laissa tai asetuksessa on muutoin viitattu sellaiseen holhoushain kohtaan, jonka tilalle on tullut tämän lain säännös, olisi soveltuvin osin noudatettava tämän lain vastaavaa säännöstä.

96 §. Holhouslautakunnan toiminta siirtymäaikana. Säännösehdotukseen on otettu oikeusohje holhouslautakunnan toiminnasta siirtymäaikana. Sen mukaan holhouslautakunta, joka kunnassa on lain voimaantuloa edeltävän vuoden lopussa, jatkaisi samassa kokoonpanossa toimintaansa tämän lain voimaantultua, kunnes lain voimaantulon jälkeiset ensimmäiset kunnallisvaalit on toimitettu. Holhouslain 3 §:n säännöstä jäsenen eroamisesta toimikauden päättyessä ei lain voimaantultua enää sovellettaisi.

Siinä tapauksessa, että kunnallisvaalit toimitetaan lain voimaantuloa edeltävänä syksynä, vanha lautakunta jatkaisi toimintaansa ainoastaan siihen saakka, kunnes uudet lautakunnat on kunnallisvaalien johdosta valittu.

97 §. Suunnittelu- ia valtionosuushain soveltaminen. Säännösehdotus sisältää suunnittelu- ja valtionosuushain soveltamista koskevan siirtymäsäännöksen. Mainitun lain valtionosuutta koskevat säännökset tulisivat sovellettavaksi holhoustoimesta annetun lain voimaantulosta lukien. Suunnittelua koskevia säännöksiä sovellettaisiin sitä vastoin jo lain voimaantuloa edeltävänä vuotena tapahtuvassa valtakunnallisen suunnitelman laatimisessa ja hyväksymisessä sekä toteuttamissuunnitelmien laatimisessa ja vahvistamisessa.

Säännösehdotusta laadittaessa on edellytetty, että laki saatettaisiin voimaan vuoden alusta.

98 §. Valtuutus täytäntöönpanotoimiin. Säännösehdotus sisältää valtuutuksen täytäntöönpanotoimiin ryhtymiseen ennen lain voimaantuloa. Tällaisia toimia ovat mm. holhoustoimen hallinnon järjestäminen kunnissa, lääneissä ja oikeusministeriössä. Holhousasioiden keskusrekisterin luominen ja uudistuksesta väestökirjahallinnolle aiheutuvat muutokset vaativat myös ennakkotoimia.

99 §. Asetuksenantovaltuus. Säännösehdotus sisältää asetuksenantovaltuuden. Asetuksessa olisi annettava tarkemmat säännökset muun muassa holhousasioiden rekisteristä.

2. Laki edunvalvonnan järjestämisestä eräissä tapauksissa

1 §. Säännös ilmaisee lain soveltamispiirin. Laki koskee edunvalvonnan järjestämistä henkilölle, jolle vähävaraisuuden tai muun syyn vuoksi ei ole sopivasti saatavilla edunvalvojaa. Säännös eroaa nykyisestä laista sikäli, että edunvalvonnan järjestämiselle tämän lain nojalla ei enää vaadittaisi erityistä syytä. Nykyisen lain sanonta on peräisin ajalta, jolloin holhoojaksi ryhtyminen oli jokaisen edellytykset täyttävän kansalaisvelvollisuus. Nykyisin, kun tehtävään ryhtyminen on vapaaehtoista, on tämän lain mukaisiin toimenpiteisiin voitava ryhtyä aina, kun muutoin ei ole saatavissa edunvalvojaa sitä tarvitsevalle.

Säännös eroaa nykyisestä laista myös sikäli, että se kattaa kaikenlaisen holhousoikeudellisen edunvalvonnan. Nykyinen laki sitä vastoin koskee sanamuotonsa makaan ainoastaan holhouksen järjestämistä. Tosiasiassa ero ei ole näin suuri, sillä nykyistä lakia on perusteluittensa mukaisesti tulkittu siten, että sen soveltamispiiri kattaa myös holhousta korvaavan uskotun miehen määräämisen.

2 §. Säännös koskee edunvalvontatehtäviin suostuvien henkilöiden nimeämistä ja ilmoittamista tuomioistuimelle. Se vastaa asiallisesti holhouksen järjestämisestä eräissä tapauksissa annetun lain 2 §:ää.

3 §. Säännös koskee edunvalvontatehtäviin 2 §:n nojalla nimetyn henkilön oikeutta kieltäytyä hänelle tarjotusta edunvalvontatehtävästä. Jotta nimeämisellä olisi merkitystä, on pääsääntönä pidettävä, että nimetyllä henkilöllä ei ole kieltäytymisoikeutta. Pääsääntöä ei kuitenkaan ole aihetta noudattaa poikkeuksettomasti. Edunvalvontatehtäviin suostuneella henkilöllä saattaa olla erityinen syy, jonka vuoksi hän ei voi ottaa vastaan hänelle tarjottua nimenomaista edunvalvontatehtävää. Tällaisena syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että edunvalvontatehtäviin nimetty henkilö on työ- tai toimeksiantosuhteessa henkilöön, jota vastaan hän joutuisi edunvalvojana käymään oikeutta päämiehensä puolesta.

Näistä syistä ehdotetaan säädettäväksi, että edunvalvontatehtäviin nimetty henkilö voisi erityisestä syystä kieltäytyä hänelle tarjotusta edunvalvontatehtävästä. Tällaisen syyn olemassaolon selvittämiseksi olisi edunvalvontatehtäviin nimettyä sopivin tavoin kuultava ennen määräyksen antamista. Kuuleminen voisi tapahtua vapaamuotoisesti esimerkiksi holhouslautakunnan tai muun hakijan toimittamalla tiedustelulla.

4 §. Säännösehdotuksen 1 momentti koskee 2 §:n mukaisesti nimetyn henkilön oikeutta saada palkkiota kunnan varoista. Se vastaa asiallisesti voimassa olevaa oikeutta.

Säännösehdotuksen 2 momentin tarkoituksena on antaa kunnille lisää mahdollisuuksia holhoustoimensa järjestämisessä. Sen mukaan palkkiota voitaisiin 1 momentissa säädetyin perustein suorittaa myös muulle edunvalvojalle kuin 2 §:n mukaisesti nimetylle henkilölle. Palkkion suorittamisen edellytyksenä olisi, että palkkion maksamista on pidettävä tarkoituksenmukaisena edunvalvonnan järjestämisen kannalta. Tarkoituksenmukaisuutta harkittaessa voidaan ottaa huomioon sekä yksittäisen edunvalvontatehtävän järjestämiseen että kunnan talouteen ja holhoustoimen organisointiin liittyvät näkökohdat. Palkkion maksamisesta päättäisi holhouslautakunta.

Säännösehdotuksen 3 momentti koskee palkkion määrän vahvistamista. Se vastaa sisällöltään voimassa olevaa oikeutta.

5 §. Säännös koskee edunvalvontatehtävien hoitamista silloin, kun niitä hoitamaan ei ole saatavissa lain 2 §:ssä tarkoitettua henkilöä tai kun siihen on monta syytä. Säännöksessä tarkoitettu muu syy on käsillä esimerkiksi silloin, kun pätevää edunvalvojaa ei ole saatavilla.

Virkaholhoojan virka voi olla pää- tai sivuvirka tai yhdistetty kunnan muuhun virkaan. Tehtävät voidaan määrätä myös muulle viranhaltijalle. Arvioitaessa, mihin virkaan virkaholhoojan tehtävät voidaan yhdistää, tulee huomiota kiinnittää jääviystilanteiden välttämiseen. Kunnassa voi luonnollisesti olla useampia virkaholhoojan virkoja, mikäli edunvalvonnan tarve sitä edellyttää.

Kunnat voisivat järjestää edunvalvontatehtävien hoidon myös yhteisesti. Kahdella tai useammalla kunnalla voi olla muun muassa yhteinen virkaholhoojan virka.

6 §. Säännökseen on otettu ohjeet vaalikelpoisuudesta virkaholhoojan virkaan. Virkaholhoojan tulee sen mukaan ensinnäkin täyttää ne edellytykset, jotka on holhoustoimesta annettavassa laissa asetettu kaikille edunvalvojille. Tämän lisäksi virkaholhoojan tulee täyttää kunnan erikseen määräämät kelpoisuusehdot. Nämä ehdot voitaisiin mainita esimerkiksi holhoustoimen johtosäännössä.

7 §. Säännös koskee virkaholhoojan oikeutta kieltäytyä edunvalvontatehtävästä. Sen mukaan virkaholhoojalla olisi kieltäytymisoikeus, mikäli kieltäytymiseen on erityinen syy. Koska virkaholhoojan virkavelvollisuuksiin kuuluu edunvalvontatehtävien vastaanottaminen, on erityisen syyn käsitettä tulkittava suppeasti. Poikkeuksellisesti saattaa kuitenkin esiintyä tilanteita, joissa virkaholhoojan on voitava kieltäytyä tehtävästä. Useassa kunnassa on virkaholhoojan tehtävät yhdistetty yleisen oikeusavustajan tehtäviin. Tällöin on mahdollista, että virkaholhooja saattaisi joutua edustamaan päämiestään asiassa, jota hän aikaisemmin on hoitanut päämiehensä vastapuolen toimeksiannosta. Kuvattu tilanne on esimerkki sellaisesta erityisestä syystä, johon vedoten virkaholhoojan tulee voida kieltäytyä tehtävästä.

Jotta mahdollinen kieltäytymisperuste tulisi tuomioistuimen tietoon ennen määräyksen antamista, ehdotetaan säädettäväksi, että virkaholhoojaa on sopivin tavoin kuultava ennen määräyksen antamista. Kuuleminen voisi tapahtua vapaamuotoisesti esimerkiksi holhouslautakunnan tai muun hakijan toimittamalla tiedustelulla.

8 §. Holhouksen järjestämisestä annetun lain 10 §:ään sisältyy nykyään erityinen säännös virkaholhoojan salassapitovelvollisuudesta. Erityisen, vain virkaholhoojiin sovellettavan salassapitonormin säilyttäminen ei ole tarkoituksenmukaista sen jälkeen, kun holhoustoimesta ehdotettuun lakiin sisältyy asiasta yleinen säännös. Selvyyden vuoksi on tähän pykälään kuitenkin otettu viittaussäännös, jonka mukaan virkaholhoojan salassapitovelvollisuudesta on voimassa, mitä holhoustoimesta annetun lain 87 §:ssä säädetään. Siinä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikRomisena ei luonnollisestikaan ole pidettävä sitä, että edunvalvoja antaa päämiehestään ne tiedot, joita tämän puolesta tapahtuva asian hoitaminen edellyttää.

9-11 §:t. Säännökset vastaavat nykyisen lain säännöksiä.

12 §. Säännös koskee kunnille tästä laista aiheutuvista kustannuRsista suoritettavaa valtionosuutta. Sen mukaan valtionosuuden suorittamisesta on voimassa, mitä holhoustoimesta annettavan lain 10 luvussa säädetään. Tästä laista aiheutuvia kustannuksia ovat virkaholhoojan ja hänen tarvitsemansa avustavan henkilökunnan palkkauksesta sekä 4 §:ssä tarkoitettujen palkkioiden suorittamisesta aiheutuvat menot.

13-14 §:t. Säännösehdotukset sisältävät asetuksenantovaltuuden ja siirtymäsäännökset. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti holhoustoimesta annettavan lain kanssa.

3. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta

10 luku. Laillisesta tuomioistuimesta

3 §. Säännöksessä on annettu ohjeet oikeuspaikasta asiassa, joka koskee edunvalvojan päämiehelleen aiheuttaman vahingon korvaamista. Ehdotusta laadittaessa on edunvalvontaa koskevat asiat pyritty keskittämään siihen tuomioistuimeen, jossa edunvalvojan toimi on kirjattu, jollei muuta vaihtoehtoa voida pitää tarkoituksenmukaisempana. Tämän mukaisesti tulisivat myös vahingonkorvauskanteet tutkittaviksi siinä tuomioistuimessa, jossa edunvalvojan toimi on kirjattu. Tämä tuomioistuin on yleensä sama kuin päämiehen kotipaikan tuomioistuin.

Jos edunvalvojan tointa ei ole kirjattu, asia tulisi tutkittavaksi vaihtoehtoisesti joko siinä tuomioistuimessa, joka on antanut edunvalvojalle määräyksen tehtäväänsä tai sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa edunvalvojalla tai hänen päämiehellään on kotipaikka.

Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 11 §:n mukaan oikeuspaikasta ei voitaisi toisin sopia. Isännänvastuun perusteella kuntaan kohdistettu vahingonkorvausvaatimus voitaisiin kuitenkin tämän estämättä tutkia vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n osoittamassa tuomioistuimessa.

4 §. Säännöksestä ehdotetaan poistettavaksi sen ensimmäinen virke, joka koskee oikeuspaikkaa holhoojan tilin moitetta koskevassa asiassa. Muutos johtuu siitä, että vastaavasta asiasta on otettu oikeusohjeet säännösehdotuksen 3 §:ään.

12 luku. Asianosaisista

1 §. Ehdotuksessa holhoustoimesta annettavaksi laiksi on luovuttu käyttämästä nimitystä holhooja. Holhoojan sijasta käytetään termiä edunvalvoja. Ehdotuksen 95 §:n mukaan on laissa tai asetuksessa olevaa, holhoojaa koskevaa säännöstä pääsäännön mukaan sovellettava myös edunvalvojaan. Tästä seuraa, että niitä hyvin lukuisia säännöksiä, jotka koskevat holhoojan tehtäviä, oikeuksia ja velvollisuuksia, ei tarvitse välttämättä muuttaa.

Oikeudenkäymiskaaren 12 lukuun joudutaan kuitenkin tekemään asiallisia muutoksia. Tässä yhteydessä on tarkoituksenmukaista muuttaa terminologia uuden lain mukaiseksi. Tähän on erityistä syytä sen tähden, että vajaavaltaisen puhevallan käyttöä koskevat säännökset kuulavat edunvalvontaa sääntelevään keskeiseen normistoon. Näistä syistä ehdotetaan, että termi "holhooja" korvataan 1 §:n 1 momentissa termillä "edunvalvoja". Säännösehdotus vastaa muuten sisällöltään voimassa olevaa oikeutta.

la §. Voimassa olevaan oikeuteen ei sisälly yleistä säännöstä uskotun miehen kelpoisuudesta käyttää päämiehensä puhevaltaa tuomioistuimessa. Tätä seikkaa on pidettävä puutteena. Päämiehen etujen tehokas valvonta edellyttää, että edunvalvojan kelpoisuus ei pääty, kun asia joudutaan viemään tuomioistuimeen. Toisaalta myös päämiehen asema vaatii järjestämistä. Koska päämies ei näissä tapauksissa ole vajaavaltainen, häneen ei voida soveltaa säännöksiä, jotka koskevat vajaavaltaisen oikeutta käyttää puhevaltaansa.

Sääntelyn lähtökohtana on pidettävä, että edunvalvojan prosessuaalinen edustusvalta kattaa ne tapaukset, joissa edunvalvoja muutoinkin on kelpoinen edustamaan päämiestään. Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi, että edunvalvoja, joka on määrätty hoitamaan täysivaltaisen päämiehensä asioita, käyttää päämiehensä ohella itsenäisesti puhevaltaa asioissa, jotka lain tai tuomioistuimen päätöksen mukaan kuuluvat hänen hoidettavikseen. Säännöksestä käy ilmi, että edunvalvojalla ja hänen päämiehellään on rinnakkainen puhevalta ja että edunvalvojan puhevalta rajoittuu asioihin, jotka tuomioistuimen antaman määräyksen tai suoraan lain nojalla kuuluvat hänen tehtäviinsä.

Esimerkin edunvalvojalle suoraan lain nojalla kuuluvista tehtävistä tarjoaa holhoustoimesta laaditun lakiehdotuksen 25 §:n 2 momentti. Sen mukaan päämiehelle 17 §:n nojalla määrätty edunvalvoja on tietyin edellytyksin kelpoinen edustamaan päämiestään myös tämän henkilöä koskevassa asiassa, vaikka siitä ei sisälly mainintaa tuomioistuimen päätökseen. Ehdotetusta 1a §:stä seuraa, että edunvalvoja voi tällöin itsenäisesti käyttää puhevaltaa päämiehen henkilöä koskevassa asiassa.

Silloin, kun päämiehellä ja hänen edunvalvojallaan on asiassa rinnakkainen puhevalta, on mahdollista, että he tekevät prosessitoimia, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Kun päämies on täysivaltainen, on lähtökohtana pidettävä sitä, että asia tutkitaan ja ratkaistaan päämiehen prosessitoimien pohjalta. Sen tähden ehdotetaan säädettäväksi, että päämiehen kantaa on ristiriitatilanteissa pidettävä ratkaisevana, mikäli päämies kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Jos päämies ei kykene ymmärtämään asian merkitystä, puhevaltaa käyttää hänen puolestaan edunvalvoja.

Säännösehdotuksen 2 momenttiin on otettu oikeusohje niiden tapausten varalta, joissa päämiehen toimintakelpoisuutta on rajoitettu julistamatta häntä kuitenkaan vajaavaltaiseksi. Holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan rajoittaminen voi tapahtua joko siten, että päätösvalta määräyksen tarkoittamissa tapauksissa siirretään kokonaan edunvalvojalle tai siten, ettei päämies eikä myöskään edunvalvoja voi yksin päättää asiasta, johon näin ollen tarvitaan kummankin myötävaikutusta. Mikäli toimintakelpoisuuden rajoittamisessa on omaksuttu ensiksi mainittu vaihtoehto, on tarkoituksenmukaista, että edunvalvoja yksin käyttää asiassa puhevaltaa. Jos asian ratkaiseminen sitä vastoin edellyttää kummankin tahon myötävaikutusta, on puhevallan käyttö asianmukaisinta järjestää vastaavalla tavalla. Näistä syistä ehdotetaan, että edunvalvoja käyttää yksin puhevaltaa asiassa, josta päättämiseen päämiehellä ei ole kelpoisuutta. Päämies ja hänen edunvalvojansa käyttävät kuitenkin yhdessä puhevaltaa, mikäli kysymys on asiasta, josta heidän tulee yhdessä päättää.

2, 3 ja 5 §:t. Säännöksiin ehdotetaan tehtäväksi uuden lakiehdotuksen edellyttämät kielelliset muutokset. Säännökset vastaavat muutoin voimassa olevaa oikeutta. Ehdotuksen perustelut on esitetty 1 §:n perustelujen yhteydessä.

15 luku. Oikeudenkäyntiasiamiehestä

2 §. Voimassaolevan säännöksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia ainoastaan sellainen henkilö, joka hallitsee itseään ja omaisuuttaan. Vakiintuneen tulkinnan mukaan tämä tarkoittaa sitä, että mainituissa tehtävissä ei voi toimia henkilö, joka on konkurssissa tai joka on vajaavaltainen. Holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan vajaavaltaiseksi julistaminen jäisi käytettäväksi ainoastaan äärimmäisenä keinona. Sen asemesta käytettäisiin toimintakelpoisuuden osittaista rajoittamista. Henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on näin rajoitettu, ei holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan ole vajaavaltainen.

Kuitenkaan ei ole pidettävä asianmukaisena, että toisen oikeusasioita hoitamaan voitaisiin hyväksyä henkilö, joka on siinä määrin kykenemätön selviytymään omista asioistaan, että hänen toimintakelpoisuuttaan on jouduttu rajoittamaan. Tämän vuoksi ehdotetaan säännöstä muutettavaksi siten, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana voisi toimia ainoastaan sellainen täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.

4. Laki hallintomenettelylain muuttamisesta

16 §. Säännösehdotus koskee vajaavaltaisen puhevallan käyttämistä hallintomenettelyssä. On tarkoituksenmukaista, että vajaavaltaisen puhevallan käyttö on järjestetty samojen perusteiden mukaan riippumatta siitä, onko kysymys pahevallan käyttämisestä tuomioistuin- vaiko hallintoasiassa. Voimassa olevassa oikeudessa näin ei ole ollut asia sen jälkeen, kun oikeudenkäymiskaaren 12 luvun eräitä säännöksiä muutettiin vuonna 1983 annetulla lailla (363/83). Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi tämän tavoitteen edellyttämät muutokset.

Kielellisten seikkojen lisäksi muutokset koskisivat täysi-ikäisen vajaavaltaisen oikeutta käyttää itse puhevaltaansa henkilöään koskevassa asiassa. Oikeus puhevallan käyttämiseen riippuisi siitä, kykeneekö vajaavaltainen ymmärtämään sen asian merkityksen, mistä on kysymys. Merkitystä ei enää olisi sillä, mistä syystä asianomainen on julistettu vajaavaltaiseksi.

16a §. Säännösehdotus koskee edunvalvojan oikeutta käyttää päämiehensä puhevaltaa hallintomenettelyssä. Se on sisällöltään yhtäpitävä oikeudenkäymiskaaren 12 lukuun lisättäväksi ehdotetun la §:n kanssa. Ehdotuksen perustelujen osalta viitataan mainitun la §:n perusteluihin.

5. Laki avioliittolain muuttamisesta

Avioliittolain muuttamisesta annettavalla lailla ehdotetaan kumottavaksi 5 §:n säännös, jonka mukaan holhottavaksi julistettu ei saa mennä avioliittoon ilman holhoojansa suostumusta. Avioliitto on miehen ja naisen väliseen tunneperäiseen kiintymykseen perustuva yhteiselämän muoto. Säännös, jonka nojalla holhooja voisi asettaa esteen avioliitolle, rajoittaa tuntuvasti vajaavaltaisen itsemääräämisoikeutta alueella, jolla ei varsinaisesti ole kysymys varallisuusetujen valvonnasta. Rajoitusta voitiin aikaisemmin pitää perusteltuna avioliiton solmimiseen liittyvien taloudellisten seurausten tähden. Nykyisin, kun ositusta sovittelemalla on mahdollista estää se, että toinen puoliso saisi avioliitosta perusteettomasti taloudellista etua, tämä näkökohta on menettänyt merkitystään. Kysymys voidaan siten ratkaista edellä mainittujen, periaatteellisten näkökohtien pohjalta. Säännöksen kumoaminen ei merkitse sitä, että vajaavaltainen voisi sen jälkeen solmia avioliiton tilastaan riippumatta. Jos asianomainen ei häiriintyneen mielentilansa vuoksi kykene ymmärtämään avioliiton merkitystä, vihkijäviranomaisen on AL 18 §:n mukaan kieltäydyttävä toimittamasta vihkimistä.

11 §. Avioliiton solmimiseen ei ehdotuksen mukaan enää tarvittaisi holhoojan suostumusta. Ehdotuksen seurannaisvaikutuksena on 11 §:n 2 momenttia vastaavasti muutettava siten, että holhoojan suostumusta ei enää tarvitse antaa avioliiton esteiden tutkijalle. Mainittuun 2 momenttiin on tehty tätä tarkoittava muutosehdotus.

42 §. Voimassa olevan AL 42 §:n mukaan vajaavaltainen aviopuoliso tarvitsee avioehtosopimuksen tekemiseen holhoojansa kirjallisen suostumuksen. Vastaava sääntely ehdotetaan ulotettavaksi myös niihin tapauksiin, joissa puolison toimintakelpoisuutta on rajoitettu siten, että hänellä ei ole kelpoisuutta solmia avioehtosopimusta. Rajoitus ei tällöin merkitsisi sitä, että avioehtosopimuksen solmiminen siirtyy yksin edunvalvojan päätettäväksi, vaan rajoituksen merkitys olisi siinä, että edunvalvoja saa asiassa myötämääräämisoikeuden.

86 §. Säännöksen 2 momentti koskee lesken oikeutta määrätä omaisuudestaan ennen osituksen toimittamista. Jos leski tahtoo tehdä oikeustoimen, johon AL 38 tai 39 §:n mukaan olisi tarvittu puolison suostumus, hänen on hankittava siihen oikeuden lupa tai, jos perilliset ovat täysivaltaisia, vaihtoehtoisesti näiden kirjallinen suostumus. Holhoustoimesta annettava laki tekee tarpeelliseksi tämän säännöksen täydentämisen siten, että siinä otetaan huomioon tapaukset, joissa perillisen toimintakelpoisuutta on rajoitettu julistamatta häntä kuitenkaan vajaavaltaiseksi. Jos suostumus koskee oikeustointa, jonka tekemiseen perillinen ei rajoituksen mukaan itse ole kelpoinen, ei voida olettaa, että perillinen kykenisi luotettavasti arvioimaan oikeustoimen asianmukaisuutta ja sen vaikutuksia jakoasemansa kannalta. Tästä syystä ehdotetaan säännöstä muutettavaksi siten, että perillisellä ei näissä tapauksissa olisi kelpoisuutta itse antaa suostumusta.

6. Laki perintökaaren muuttamisesta

Tässä yhteydessä ehdotetaan muutettavaksi niitä perintökaaren säännöksiä, joita holhousoikeuden kokonaisuudistuksen yhteydessä on aihetta asiallisesti muuttaa. Muutettavaksi ehdotettujen säännösten ohella perintökaareen sisältyy eräitä muita säännöksiä, jotka koskevat vajaavaltaisuuden merkitystä tai holhoojan taikka uskotun miehen asemaa ja tehtäviä. Näitä säännöksiä sovellettaisiin uudistuksen voimaan tultua vajaavaltaisiin ja edunvalvojiin holhoustoimesta annetun lain siirtymäsäännösten osoittamalla tavalla.

18 luku. Kuolinpesän hallinnosta

3 §. Säännöksen 2 momentin mukaan tulee sen, jonka hallussa pesä on, ilmoittaa holhouslautakunnalle, jos perillinen tai se, jonka hyväksi on tehty testamentti, on vajaavaltainen eikä hänellä ole holhoojaa. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että velvollisuus ilmoittaa edunvalvojan puuttumisesta koskisi myös tapauksia, joissa asianomaisen henkilön toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Tapaukset, joissa säännöstä jouduttaisiin käytännössä soveltamaan, tulisivat olemaan melko harvinaisia, sillä väestökirja-asetuksen 38b §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että väestörekisterikeskus olisi velvollinen ilmoittamaan holhouslautakunnalle, mikäli lapsi tai henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu, on jäänyt ilman edunvalvojaa tämän kuoleman johdosta. Pesän hoitajan ilmoitusvelvollisuus on silti kaiken varalta tarpeen säilyttää.

23 luku. Perinnönjaosta

3 §. Kun joku kuolinpesän osakkaista on vajaavaltainen, pesänjakajan tulee voimassa olevan 3 §:n mukaan toimittaa perinnönjako. Jako on näissä tapauksissa tehtävä niin sanottuna toimitusjakona. Pesänjakaja voi PK 23:7:n mukaan kuitenkin suostua sovintojakoon, mikäli hän katsoo sopimuksen vajaavaltaisen edun mukaiseksi. Nämä säännökset osoittavat, että pesänjakajalle on perinnönjaossa annettu yliholhouksellinen, holhouslautakunnan tehtäviin rinnastuva tehtävä. Edunvalvoja ei vajaavaltaisen puolesta voi tehdä sitovaa sopimusta perinnön jakamisesta, jollei pesänjakaja anna siihen suostumustaan.

Perinnönjaon merkitys pesän osakkaan varallisuusaseman kannalta on usein siinä määrin huomattava, että yliholhouksellinen valvonta on aiheellista säilyttää tapauksissa, joissa pesän osakas ei itse kykene valvomaan etuaan. Sitä tapaa, jolla asia on nykyisin järjestetty, ei kuitenkaan kaikilta osin voida pitää tarkoituksenmukaisena.

Nykyinen säännös suojaa ainoastaan vajaavaltaista, mutta jättää ilman yliholhouksellista valvontaa ne lukumäärältään lisääntyvät tapaukset, joissa asianomaiselle on holhottavaksi julistamisen asemesta määrätty uskottu mies. Pakosta käyttää pesänjakajaa aiheutuu lisäksi kustannuksia, joita ei pienissä pesissä voida perustella oikeusturvan lisääntymisellä. Vajaavaltaisen edut ovat tällaisissa pesissä yleensä helposti valvottavissa. Erityisen tarpeettomalta pesänjakajan määrääminen vaikuttaa niissä melko yleisissä tapauksissa, joissa vajaavaltaiselle joudutaan jakoa varten määräämään edunvalvojan sijainen. Näin on meneteltävä muun muassa silloin, kun edunvalvoja on saman kuolinpesän osakkaana esteellinen tehtäväänsä. Kun sijaisen taitavuudesta on varmistauduttu määräystä annettaessa, ei pesänjakajan määrääminen sanottavasti lisää päämiehen oikeusturvaa.

Näistä syistä ehdotetaan, että pesänjakajan määräys voitaisiin korvata holhouslautakunnan antamalla suostumuksella sovintojakoon. Suostumus olisi tarpeen kaikissa tapauksissa, joissa joku kuolinpesän osakkaista on vajaavaltainen tai joissa edunvalvoja muutoin edustaa osakasta perinnönjaossa. Suostumuksen antamisessa meneteltäisiin samaan tapaan kuin harkittaessa luvan antamista holhoustoimesta annettavan lain 32 §:ssä tarkoitettuihin oikeustoimiin. Suostumuksen antamista harkittaessa holhouslautakunnalla tulisi siten olla riittävä tieto jakosopimuksen sisällöstä. Mikäli holhouslautakunta katsoo, että se ei asian laadun tai laajuuden johdosta kykene arvioimaan sopimuksen edullisuutta päämiehen kannalta, sen tulee hylätä hakemus, jolloin osakkaiden on haettava pesänjakaja toimittamaan jakoa. Koska pätevä jako voidaan kaikissa tapauksissa saada aikaan pesänjakajan avulla, ei päätöksestä, jolla holhouslautakunta on hylännyt hakemuksen, ole tarpeen antaa muutoksenhakuoikeutta.

7 §. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, joita 3 §:n muuttaminen edellyttää. Muutetun säännöksen mukaan pesänjakajan yliholhouksellinen valvonta ulottuisi myös niihin tapauksiin, joissa päämies ei ole vajaavaltainen. Aina, kun jakosopimuksen on päämiehensä puolesta tehnyt edunvalvoja, tulisi pesänjakajan harkita, voidaanko jako päämiehen etu huomioon ottaen toimittaa sopimuksen mukaisesti. Pesänjakajalla ei kuitenkaan olisi tätä velvollisuutta, jos holhouslautakunta on hyväksynyt jakosopimuksen.

7. Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain muuttamisesta

22 §. Säännös koskee nykyisin tapausta, jossa valtuuttaja julistetaan holhottavaksi. Toimenpide vaikuttaa säännöksen mukaan valtuutukseen siten, että valtuutetun tekemällä oikeustoimella ei tämän jälkeen ole muuta vaikutusta kuin sillä olisi ollut, jos valtuuttaja olisi sen itse tehnyt. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että se koskisi myös tapauksia, joissa valtuuttajan toimintakelpoisuutta on rajoitettu.

24 §. Säännös koskee nykyisin valtuutuksen tuottamaa kelpoisuutta tapauksissa, joissa valtuuttaja julistetaan holhottavaksi tai hänen omaisuutensa luovutetaan konkurssiin. Säännöksen alaa ehdotetaan lavennettavaksi siten, että se koskee kaikkia tapauksia, joissa valtuuttajan toimintakelpoisuutta rajoitetaan.

8. Laki lapsen elatuksesta annetun lain muuttamisesta

7 §. Säännöksen 2 momentin mukaan holhoojan on hyväksyttävä ja allekirjoitettava elatussopimus, kun se vanhemmista, joka sitoutuu suorittamaan elatusapua, on vajaavaltainen. Edunvalvojan hyväksymistä ja allekirjoitusta on pidettävä tarpeellisena myös silloin, kun vanhemman toimintakelpoisuutta on rajoitettu sillä tavoin, ettei hänellä voida katsoa olevan kelpoisuutta yksin sitoutua elatussopimuksen tarkoittamaan velvoitteeseen. Säännöksen 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi tätä tarkoittava lisäys.

On luultavaa, että tapaukset, joissa tuomioistuin on antamallaan määräyksellä rajoittanut nimenomaisesti elatussopimuksen tekemistä, tulevat olemaan hyvin harvinaisia. Muutetun säännöksen merkitys tulee lähinnä ilmenemään tapauksissa, joissa elatusapu on tarkoitus maksaa kertasuorituksena elatusvelvollisen arvopapereita, kiinteää omaisuutta tai muuta vastaavaa varallisuutta käyttäen. Näissä tapauksissa saattaa toimintakelpoisuuden rajoituksesta seurata, että edunvalvojan on allekirjoitettava elatussopimus.

9. Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain muuttamisesta

5 §. Voimassa olevan 5 §:n 2 momentin mukaan voidaan suullinen käsittely toimittaa tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta muun muassa silloin, kun täysi-ikäinen kuultava on vajaavaltainen. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että osittain suljettu käsittely olisi mahdollista toimittaa kaikissa tapauksissa, joissa kuultavan toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Muutos on tarpeen sen tähden, että täysi-ikäisten henkilöiden vajaavaltaisuus tulee holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan paljolti korvautumaan toimintakelpoisuuden rajoituksilla. Samat syyt, jotka puoltavat osittain suljetun käsittelyn mahdolIisuutta vajaavaltaisten osalta, puoltavat sitä tapauksissa, joissa kuultavan toimintakelpoisuutta on rajoitettu.

10. Laki esitutkintalain muuttamisesta

33 §. Säännös koskee nykyisessä muodossaan vajaavaltaisen henkilön holhoojan, huoltajan tai muun laillisen edustajan oikeutta olla läsnä kuulustelussa, jossa kuulusteltava on vajaavaltainen. Edustajalla on pääsäännön mukaan tämä oikeus, mikäli hän saisi oikeudenkäymiskaaren 12 luvun säännösten nojalla käyttää puhevaltaa tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että se koskisi edunvalvojan läsnäolo-oikeutta niissäkin tapauksissa, joissa päämies ei ole vajaavaltainen. Muutoksen perusteena olevat seikat on mainittu oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain muuttamista koskevan ehdotuksen 5 §:n perustelujen yhteydessä.

Edunvalvojan oikeus olla läsnä kuulustelussa riippuisi nykyiseen tapaan siitä, olisiko edunvalvojalla oikeus käyttää puhevaltaa tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä. Viimeksi mainitusta seikasta on otettu täydentävä säännös oikeudenkäymiskaaren muuttamista koskevan lakiehdotuksen 12 luvun 1a §:ään.

11. Laki rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen muuttamisesta

17 §. Säännöksen 3 momentti koskee holhoojan ja muun laillisen edustajan oikeutta ilmoittaa syytteeseen pantavaksi vajaavaltaista vastaan tehty asianomistajarikos ja oikeutta syyttää mainitusta rikoksesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että edunvalvojan ja muun laillisen edustajan mainittu oikeus ei riippuisi siitä, onko päämies vajaavaltainen. Muutos on tarpeen sen tähden, että vajaavaltaiseksi julistaminen tulisi holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan olemaan harvinainen tapahtuma. Edunvalvojan tulee voida toimia päämiehensä puolesta myös niissä tapauksissa, joissa vajaavaltaiseksi julistamista lievempi toimenpide on katsottu päämiehen etujen kannalta riittäväksi.

Edunvalvojan ja muun laillisen edustajan oikeus ilmoittaa asianomistajarikos syytteeseen pantavaksi ja syyttää siitä, riippuisi ehdotuksen mukaan siitä, onko edunvalvojalla oikeudenkäymiskaaren 12 luvun säännösten nojalla oikeus käyttää puhevaltaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä. Säännöksessä ei kuitenkaan ole viitattu mainitun 12 luvun pykäliin, vaan edunvalvojan toimivallan edellytykset on aikaisempaan tapaan kirjoitettu säännöksessä näkyviin.

12. Laki eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain muuttamisesta

10 §. Säännöksen 2 momenttiin sisältyy muun ohella oikeusohje yhteisomistuksessa olevan kiinteistön myymisestä tapauksissa, joissa joku yhteisomistajista on vajaavaltainen. Oikeuden tulee tällöin määrätä alin myyntihinta, josta esine saadaan myydä. Myymiseen ei tämän jälkeen tarvitse erikseen hankkia holhoushain 39 §:ssä tarkoitettua oikeuden lupaa.

Kysymyksessä on säännös, jossa yliholhouksellisen valvonnan avulla pyritään suojaamaan vajaavaltaista. Vastaava suoja on tarkoituksenmukaista ulottaa kaikkiin tapauksiin, joissa edunvalvoja joutuu päämiehensä puolesta huolehtimaan yhteisomistuksessa olevan kiinteän omaisuuden myymisestä. Säännösehdotukseen on tehty tätä tarkoittava lisäys.

13. Laki metsänparannuslain muuttamisesta

34 §. Lainkohdassa säädetään poikkeus holhoojan velvollisuudesta hakea toimenpiteelleen holhoushain 39 tai 40 §:ssä säädetty lupa. Sen mukaan holhooja saa ilman holhouslautakunnan ja oikeuden lupaa päämiehensä puolesta ottaa metsänparannusvaroista lainaa ja ennakkorahoituksesta myönnettävää luottoa, josta holhottavan kiinteistö on panttina. Poikkeussäännöstä on perusteltu sillä, että metsänparannuslainat ovat maanomistajalle edullisia ja että parannusten toteuttaminen nostaa kiinteistön arvoa vähintään hankkeen kustannusten verran.

Poikkeussäännöstä on tarkoituksenmukaista laventaa koskemaan kaikkia tapauksia, joissa edunvalvoja määräyksensä puitteissa toimiessaan ottaa edellä mainittua lainaa. Säännösehdotukseen on tehty tätä tarkoittava muutos. Jos muutosta ei tehtäisi, edunvalvoja joutuisi hakemaan holhousviranomaisen luvan niissä tapauksissa, joissa päämies ei ole vajaavaltainen. Ei voida pitää perusteltuna, että holhousviranomaisten ennakkovalvonta olisi viimeksi mainituissa tapauksissa tavanomaista ankarampaa.

14. Laki valtion osanotosta eräiden maa- ja vesirakennustöiden kustannuksiin annetun lain muuttamisesta

36 §. Lainkohdassa säädetään poikkeus holhoojan velvollisuudesta hakea toimenpiteelleen holhousviranomaisen lupa. Lupaa ei säännöksen mukaan tarvita siinä laissa tarkoitetun lainan ottamiseen ja kiinteistön panttaamiseen lainan maksamisen vakuudeksi. Säännös on tarkoituksenmukaista ulottaa koskemaan kaikkia tapauksia, joissa edunvalvoja tehtävänsä puitteissa toimii säännöksessä tarkoitetuin tavoin päämiehensä puolesta. Säännösehdotukseen on tehty tätä tarkoittava muutos. Muutoksen perusteluiden osalta viitataan siihen, mitä metsänparannushain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 34 §:n perusteluissa on lausuttu.

15. Laki kihlakunnanoikeuden lautakunnasta annetun lain muuttamisesta

4 §. Voimassa olevan 4 §:n makaan lautamiehen tehtävässä toimimisen edellytyksenä on muun ohella se, että asianomainen hallitsee itseään ja omaisuuttaan. Tämän mukaan lautamiehenä ei voi toimia henkilö, joka on konkurssissa tai joka on vajaavaltainen.

Lautamiehet ovat tuomioistuimen jäseniä, minkä tähden heidän arvostelukyvylleen on asetettava korkeat vaatimukset. Ei ole asianmukaista, että lautamiehenä voisi toimia henkilö, joka on siinä määrin kykenemätön hoitamaan omia asioitaan, että hänen toimintakelpoisuuttaan on jouduttu rajoittamaan. Näistä syistä ehdotetaan säännöstä muutettavaksi siten, että lautamiehenä ei voi olla henkilö, joka on konkurssissa tai jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu.

16. Laki oikeudenkäynnistä huoneenvuokra-asioissa annetun lain muuttamisesta

29 §. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä tarkoitettuna asiantuntijajäsenenä ei voisi toimia henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Ehdotuksen perustelut on esitetty kihlakunnanoikeuden lautakunnasta annetun lain muuttamista koskevan ehdotuksen 4 §:n perustelujen yhteydessä.

17. Laki työtuomioistuimesta annetun lain muuttamisesta

6 §. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtuomioistuimen presidenttinä, työtuomioistuinneuvoksena, jäsenenä ja varajäsenenä ei voisi toimia henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Ehdotuksen perustelut on esitetty kihlakunnanoikeuden lautakunnasta annetun lain muuttamista koskevan ehdotuksen 4 §:n perustelujen yhteydessä.

18. Laki asianajajista annetun lain muuttamisesta

3 §. Säännöksen 1 momentin 3 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, etta asianajajaksi ei voitaisi hyväksyä henkilöä, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Ehdotuksen perustelut on esitetty oikeudenkäymiskaaren muuttamista koskevan lakiehdotuksen 15 luvun 2 §:n perusteluiden yhteydessä.

9 §. Säännöksen 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asianajaja lakkaisi olemasta asianajajayhdistyksen jäsen, kun hänen toimintakelpoisuuttaan on rajoitettu. Ehdotuksen perustelut on esitetty oikeudenkäymiskaaren muuttamista koskevan lakiehdotuksen 15 luvan 2 §:n perusteluiden yhteydessä.

19. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

6 §. Holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan holhoustoimen hallinnon ja edunvalvonnan järjestämiseen sovellettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia (suunnittelu- ja valtionosuuslaki). Tarkoituksena on, että oikeusministeriö, jolle holhoustoimen yleinen johto ja valvonta tulisi kuulumaan, osallistuisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan valtakunnallisen suunnitelman laatimiseen siltä osin kuin se koskee holhoustoimen suunnittelua ja valtionosuutta.

Tästä syystä on 6 §:n 2 momenttia muutettava siten, että valtakunnallisen suunnitelman valmistelusta huolehtivien viranomaisten joukkoon sisällytetään oikeusministeriö. Muiden suunnitelman valmistelusta huolehtivien viranomaisten tavoin oikeusministeriön olisi toimitettava valtakunnallista suunnitelmaa koskeva esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle viimeistään huhtikuun 30 päivänä.

12 §. Säännöksen 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös oikeusministeriö olisi tiedon saajana lääninhallitusten lähettäessä yhteenvetonsa toteuttamissuunnitelmista ja kunnalliskertomusten yhteenvedoista.

28 §. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että oikeusministeriöstä tulisi lausunnonantaja vahvistettaessa kaavoja toteuttamissuunnitelmaa, valtionosuusselvitystä ja kunnalliskertomukseen liitettävää selvitystä varten.

Voimaantulo. Laki tulisi voimaan siten, että sitä voitaisiin soveltaa suunnittelussa, joka tapahtuu holhoustoimesta annettavan lain voimaantuloa edeltävän vuoden aikana.

20. Asetus väestökirja-asetuksen muuttamisesta

7 §. Väestökirja-asetuksen nykyisen 7 §:n 7-kohdan mukaan väestörekisteriin merkitään määräyksenvarainen holhous. Tämän säännöksen ja väestökirja-asetuksen 12 §:n nojalla väestön keskusrekisteriin merkitään nykyisin holhouksen alkamispäivä, holhoojan nimi ja henkilötunnus sekä holhoojan tehtävän alkamispäivä. Jos holhoojaksi on määrätty virkaholhooja, rekisteriin merkitään asianomaisen kunnan koodi ja nimi sekä holhoojan tehtävän alkamispäivä. Jos holhoojia on määrätty useampia, rekisteriin tehdään merkintä myös siitä, onko holhous jaettu vaiko jakamaton. Mikäli tuomioistuin on päätöksessään todennut holhouksen päättyvän määräpäivänä, otetaan myös tästä merkintä rekisteriin.

Mikäli edellä mainituissa tiedoissa tapahtuu muutoksia, niistä tehdään vastaavasti merkinnät väestön keskusrekisteriin. Kun holhottavaksi julistaminen kumotaan, rekisteriin merkitään holhouksen päättymispäivä ja holhoojan tehtävän päättymispäivä. Holhoojan määräämisestä ja vapauttamisesta sekä tehtävien jakamisesta tehdään niin ikään vastaavat merkinnät.

Holhoustoimesta annettavaa lakia koskevan ehdotuksen 7 §:ssä on edellytetty, että väestökirjoihin merkittäisiin tieto paitsi vajaavaltaiseksi julistamisesta, myös tieto siitä, että henkilön toimintakelpoisuutta on muutoin rajoitettu. Sitä vastoin väestökirjoihin ei merkittäisi, millä tavoin asianomaisen toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Sitä koskeva tieto olisi saatavissa holhousasioiden rekisteristä.

Edellä mainituissa tapauksissa olisi päämiehen edunvalvojasta merkittävä väestökirjoihin vastaavat tiedot, jotka nykyisin merkitään määrätystä holhoojasta. Jos edunvalvojalle on holhoustoimesta annettavaa lakia koskevan 19 §:n 1 momentin nojalla jouduttu määräämään sijainen, olisi myös sijaista koskevat tiedot merkittävä väestörekisteriin.

Tietoa siitä, että henkilölle on holhoushain nojalla määrätty uskottu mies, ei voimassa olevien säännösten mukaan merkitä väestökirjoihin. Sääntelyn muuttamiseen tältä osin ei ole tarvetta. Koska edunvalvojan määrääminen ei yksinään vaikuta päämiehen toimintakelpoisuuteen, ei väestökirjanpidon kuormittaminen sitä koskevalla tiedolla ole aiheellista. Edunvalvojaa koskevat tiedot tulisivat siten merkittäväksi väestökirjoihin ainoastaan seuraavissa tapauksissa:

(a) tieto alaikäiselle ehdotuksen 13 §:n tai 16 §:n 2 momentin nojalla määrätystä edunvalvojasta;

(b) tieto henkilölle ehdotuksen 16-18 §:ien nojalla määrätystä edunvalvojasta tapauksissa, joissa päämiehen toimintakelpoisuutta on samassa yhteydessä tai aikaisemmin rajoitettu joko julistamalla hänet vajaavaltaiseksi tai rajoittamalla muutoin hänen toimintakelpoisuuttaan;

(c) tieto edellä mainituille edunvalvojille ehdotuksen 19 §:n 1 momentin nojalla määrätystä sijaisesta.

Näiden lisäksi väestökirjoihin tehtäisiin merkintä siitä, että edunvalvojan tehtävät on jaettu useamman edunvalvojan kesken.

Pykälään ehdotetaan tehtäväksi edellä sanotusta johtuvat muutokset.

38b §. Säännöksen ehdotetaan tehtäväksi lisäys, jonka mukaan väestörekisterikeskuksen on tehtävä holhouslautakunnalle ilmoitus siitä, että lapsi on hänelle määrätyn edunvalvojan kuoleman johdosta jäänyt ilman edunvalvojaa. Ilmoituksen perusteella holhouslautakunta voi ryhtyä toimenpiteisiin edunvalvojan määräämiseksi lapselle. Ehdotus korvaa voimassa olevan holhoushain 32 §:n, jossa on papille tai eriuskolaisseurakunnan johtajalle asetettu vastaavantapainen velvoite.

21. Asetus tuomioistuimen eräistä perhe- ja henkilöoikeudellisista ratkaisuista tehtävistä ilmoituksista annetun asetuksen muuttamisesta

1 §. Edellä väestökirja-asetuksen muuttamista koskevan asetusehdotuksen 7 §:ssä ja sen yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä on lueteltu ne holhoustoimesta laaditun lakiehdotuksen mukaiset toimenpiteet, joista tulisi tieto väestökirjoihin. Jotta väestörekisterikeskus saisi tarvittavat tiedot, on tuomioistuimen eräistä perhe- ja henkilöoikeudellisista ratkaisuista tehtävistä ilmoituksista annettua asetusta vastaavasti muutettava. Asetuksen 1 §:ään ehdotetaan tehtäväksi tarvittavat muutokset.

22. Asetus oikeusministeriöstä annetun asetuksen muuttamisesta

5 §. Holhoustointa koskevan lakiehdotuksen mukaan holhoustoimen yleinen johto ja valvonta kuuluisi oikeusministeriölle. Tähän liittyvät tehtävät on tarkoituksenmukaista uskoa oikeusministeriön oikeushallinto-osastolle, joka muutoinkin käsittelee oikeudenhoitoa koskevat asiat vankeinhoito-osastolle kuuluvia tehtäviä lukuunottamatta. Asetuksen 5 §:ään ehdotetaan näistä syistä tehtäväksi tarvittava lisäys.